torstai 20. marraskuuta 2014

Luonnollisuusko helppoa?

Pitkään olen miettinyt näitä tämän päivän trendejä. Monesti mietin, haluaisinko tänne maailmaan lasta ollenkaan, ainakaan tyttölasta. Valokuvailin tässä yksi päivä, kun oli aikaa hömpötellä itsekseen. Otin muun muassa ripsistäni kuvia, jotta näkisin itse miltä ne ulkoapäin näyttävät kulmista, joista itse en niitä näe. Kuulostaa hassulta. Ainakin, jos kertoo kuvailleensa itse meikkauksen jälkeen -kuvaa ei ottanut kosmetologi ripsienpidennysten laittamisen jälkeen. Vitsailin äidilleni Whatsapp-viestillä, että "Kiitos äiti ja iskä näistä ripsistä!", verraten tilannetta siihen, että monet lisäävät kuvia tekijää kiitellen kosmetologilla käymisen jälkeen.

En siis kirjoita tätä ripsienpidennysten puolesta tai vastaan. Aloin kuvan ottamisen jälkeen miettiä, laittaisinko kuvan Instagramiin samanlaisella tekstillä: "Kiitos äiti ja iskä!<3", mutta jälleen suomalainen luonne voitti. Ajattelin, etteivät kaikki ehkä ymmärtäisi sitä vitsiksi, jotkut voisivat loukkaantua. Pointtini onkin, että jos luonnollisuuden puolia pidetään, niin miksi itseä kohtaan saa osoittaa tyytyväisyyttään vain, jos on ehostanut itseään ei-luonnollisin keinoin, mutta ei omia luonnollisia hyviä puolia kohtaan? Olen siitä onnekas, että hiukseni ovat aina olleet pitkät, paksut ja kiharat sekä ripseni pitkät ja tuuheat. Kun joku sanoo niistä jotain mukavaa, kiitän kyllä, mutta koen jonkinlaista noloutta siitä, että näyttäisin ulospäin kohteliaisuuden tuntuvan hyvältä. Totta kai se tuntuu hyvältä! Koen, että olisi hienompi asia näyttää oma kiitollisuutensa kuin verhota se vähättelyjen taakse, mutta suomalaiseen perusluonteeseen ei kuulu saada näyttää olevansa itseensä tyytyväinen tai silloin on ylimielinen. Päätin olla laittamatta kuvaa.


Kovasti julistetaan luonnonkauneuden puolesta samalla, kun kuitenkin yhä suurempi osa ihmisiä leikkelee itseään, lisäilee "puutteellisiin" kohtiin täytettä ja laittaa pidennykset tai lisäkkeet. Esimerkiksi hiusten- tai ripsienpidennykset ovat hieno keksintö, jotka voivat lisätä kantajansa itsevarmuutta tai hyvää oloa. Silloinkin ne on kuitenkin sitä kauniimpia, mitä luonnollisemmin ne on laitettu. Sosiaalinen media on lisännyt kovasti kiinnostusta kaikkia näitä asioita kohtaan ja tuonut ne lähemmäksi tavallista ihmistä. Ihan pienet tytötkin tekevät asioita, joista itse samanikäisenä ei ollut edes tietoinen tai joista vain salaa haaveili. Huomiota annetaan kaikkialla niin paljon sellaisille asioille, jotka on jollakin tapaa manipuloituja. Voi olla, etten muista tarkasti, mutta melkein sanoisin, ettei näin paljoa ulkonäköpaineita ole ollut ikäiselläni ala-asteikäisenä. 


Tietysti uusiin trendeihin on jännittävää mennä mukaan ja kokeilla niitä. On myös turvallista olla osa samanlaista porukkaa. Siksi varmaan tietynlaiset kuvat ovat muun muassa Instagramissakin yleistyneet, kun halutaan tykkäyksiä ja hyväksyntää. Itse koen tärkeäksi olla omanlainen, uskollinen omille arvoille, mutta kyllä sekin tuntuu välillä haasteelliselta. Vaatii enemmän vahvuutta ja hyvää itsetuntoa pystyä pysyä omissa näkemyksissään ja arvoissaan menemättä massan mukana vain sen vuoksi, että kokisi itsensä jotenkin enemmän hyväksytyksi tai paremmaksi. Kukaan tai mikään ulkoinen ei määritä sinua enemmän kuin sinä itse. 

Pinnalla on ollut viime aikana keskustelu siitä, että saa näyttää, jos menee hyvin. Ei tarvitse piilotella omaa hyvää oloaan. Se ei tarkoita että tarvitsisi leuhkia. Voi olla tyytyväinen ja osoittaa kiitollisuuttaan, jolloin muutkin ajattelevat, että tuo ihminen arvostaa sitä, mitä hänellä on. Muut voivat parhaimmassa tilanteessa saada inspiraatiota tai motivaatiota toisen tilanteesta negatiivisten ajatusten sijaan.

Arvosta siis itseäsi ja pidä kiinni niistä arvoista, jotka ovat sinulle tärkeitä. Kiitä, kun kehutaan ja näytä, jos se tuntuu sinusta hyvältä.


Iida

perjantai 14. marraskuuta 2014

Mikä on riittävän hyvä?

Pitkään olen pohtinut, aloittaisinko blogin pitämisen vai en. Pari vuotta sitten perustin blogin, mutta muutaman kirjoituksen jälkeen ahdistus kävi liian suureksi ja poistin sen. Itse asiassa blogin nimi on nyt sama kuin silloinkin. Silloin ahdistuin siitä, että omat henkilökohtaiset asiani oli julkisesti esillä enkä tiennyt, kuka niitä lukee. En ollut ehkä miettinyt loppuun asti sitä, miten rajaisin blogikirjoitusteni aiheet. Näin jälkeenpäin ajateltuna suurin syy blogin poistamiseen oli varmaankin pelko siitä, ettei aiheet olisi tarpeeksi kiinnostavia ja antaisi lukijoille sitä fiilistä, mihin pyrin. Tykkään lukea erilaisia blogeja, vaikken seuraakaan mitään blogia säntillisesti. Siksi toivon voivani antaa jollekin jotakin samaa, mitä itse saan inspiroituessani jonkin blogin kuvista, vinkeistä, kokemuksista ja tarinoista.

Oikeastaan ajatukset blogin aloittamisesta heijastaa samanlaisia ajatuksia kuin tämänhetkinen tilanne omaa tulevaisuuttani kohtaan. Olisi monenlaisia ideoita ja unelmia ja tiedän, mistä olen kiinnostunut mutta vielä puntaroin parhaita vaihtoehtoja. Kokonaiskuvan luominen on vielä vaiheessa, eikä se varmaan koskaan valmis olekaan. Kuva itsestä, omasta tulevaisuudesta ja haaveista on dynaaminen ja siksi tässä pohtiessani tajusin, että mikäli odotan jotain lopullista näkemystä siitä, millaisia asioita käsittelen blogissani, alan kirjoittaa tätä ehkä noin 70-vuotiaana ollessani eläkkeellä, kun olen jo saanut vastauksen useimpiin kysymyksiini. Tällä hetkellä elän vaihetta, jossa ideoita on vaikka muille jakaa, ajatukset rönsyilee kaikenlaisia ajatuksia tulevaisuudesta, koulutuksesta, ammatista, työurasta ja muista haaveista, enkä toistaiseksi saa kiinni mistään. Tai sitten en osaa päättää...


En tiedä, paljonko uskon horoskooppeihin, mutta kaksosen luonteenkuvaus menee melko lailla yks yhteen mun luonteen kanssa: olen ihmisenä joko erittäin kiinnostunut tai en juuri kiinnostunut ollenkaan, elän nolla tai sata lasissa ilman välimuotoja, on joko-tai, on kyllä tai ei. Olen suurten tunteiden ihminen. Elämässä tulee niitä sellaisia umpisolmukohtia, joiden purkautuessa elämä alkaa soljua sille tarkoitettua polkua pitkin. Nyt tuntuu, että olen juuri siinä umpisolmukohdassa -ja umpisolmu ei tässä tapauksessa tarkoita välttämättä negatiivista asiaa- ja kohta alkaa pyörät pyöriä. Sitten on taas sata lasissa. Tämäkin on oikeastaan aika kiva vaihe, kun on ideoita joilla leikitellä. En vaan osaa tehdä päätöksiä kovin nopeasti, koska harkitsen monesti vähän liian pitkään. Tästä yritän päästä vähitellen eroon, koska liiallinen asioiden varmistelu vaan tappaa luovuuden. Perfektionistin nostaessa päätään, täytyy sitä hieman painaa takaisin sinne, mistä se tulikin. Joskus paras lopputulos saavutetaan juuri sillä, että jätetään tilaa kehitellä jotain omanlaista ilman liian tiukkoja rajoja.

Blogi ja yksityiselämä menee omalla kohdallani käsi kädessä myös blogin nimen ja sisällön suhteen. Elämä on yksi oman polun luomisprosessi, jossa itseä kehitetään jatkuvasti olematta koskaan täysin valmis, ja sehän tästä elämästä hienoa tekeekin. Tässä blogissa päästän irti sen osan itseäni, joka haluaa kuvin ja sanoin ilmaista itseään; tärkeitä asioita ja harrastuksia, omia kiinnostuksenkohteita, mielipiteitä ja näkemyksiä elämästä yleensä.




Adiós!

Iida