torstai 25. joulukuuta 2014

Time of love...

Vihdoin on aikaa istahtaa ja hengähtää niin pitkäksi aikaa, että pystyy näpytellä ja tarinoida tänne kuulumisia. Loma tuli juurikin oikeaan aikaan ja on luksusta, kun ei tarvitse stressailla koulujutuilla loma-aikana ollenkaan. Ainakaan vielä. Koulussa hamstrasin tänä lukukautena vähän liikaa kursseja ja olinkin hukkua tehtäviin, projekteihin, raportteihin, ryhmätehtäviin ja tentteihin. Onneksi nyt opintopisteet on ansaittu ja lähes vuoden verran opintoja plakkarissa puolessa vuodessa -huh!

Joulu kuluu tänäkin vuonna perheen luona rennosti mutta juhlallisesti joulua viettäen. Tänä vuonna Joulupukki toi kyllä vähän liikaa lahjoja, ihan laittaa miettimään, miten on kaiken edes ansainnut. Olo on kiitollinen ja onnellinen. Joulu on ihanaa aikaa, mutta onneksi se kuitenkin kestää vain rajallisen ajan. Jouluruokakiintiö tulee aika lailla parin päivän jälkeen täyteen ja pian mielellään vaihtaa näkymät ja fiilikset kohti uutta vuotta.

Tämä vuosi 2014 on tuonut elämääni niin paljon kaikkea uutta, etten vuodenvaihteessa osannut odottaa mitään tällaista. Olen äärettömän kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut ja mitä elämääni tällä hetkellä sisältyy. Onnellisempi en voisi olla. Ensi vuosi tuo elämääni ihania, odottamisen arvoisia asioita, jotka saa jo nyt suupielet hymyyn. Kaiken kaikkiaan; elämä on ihanaa!

Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille ja loistokasta uutta vuotta 2015! <3












© Sanni

© Sanni

© Sanni

© Sanni

© Sanni

© Sanni

© Sanni

© Sanni







Lämpöisin jouluterveisin
Iida