Kolme aikavyöhykettä eteenpäin

Tänään matkamme jatkuu kohti Sydneyä. Jännää! Olenkin jo vähän odottanut Australiaa. Jokainen matkan etappi jännittääkin vähän. Omatoimimatkalla joutuu/saa räätälöidä matkan itse, mutta tuntuu, että pakettimatka on helpompi – ainakin siten ajattelee, kun on pidemmällä matkalla ja hoidettavaa on paljon. Tietysti on hauskaa matkustaa monella tavalla, mutta tässä matkustustyylissä jännittää se oma vastuu; onhan kaikki muistettu varata, ostaa, tulostaa ja ollaanhan aikataulussa. Kaikki lisäosat, jotka pakettimatkaan voi ostaa ja maksaa matkaa varatessa, pulitetaan omatoimimatkalla paikan päällä ja hinta ei välttämättä ole etukäteen tiedossa. Kyllähän omatoimimatkallekin saa ostaa ja tilata palveluita, mutta silloin kukaan pakettimatkan matkanjärjestäjistä ei ole huolehtimassa kaikkia bussin kyytiin.

Reissaaminen on raskasta, vaikka se onkin ihanaa ja rentouttavaa. Olemme huomanneet, että tulee todella orpo olo kadulla kävellessä kaikkien mustapäisten ihmisten keskellä. Kaikki ovat aasialaisia, lukuunottamatta ehkä noin kymmentä valkoihoista pariskuntaa, jotka täällä ollessamme olemme nähneet. Olen jäänyt miettimään, että miten orpo vähemmistölle voikaan Suomessa tulla, jos me tunnemme itsemme täällä niin erilaisiksi. Monet aasialaiset ovat myös täällä turisteina, mutta he silti sulautuvat melko sujuvasti väkijoukkoon.

Singapore on ollut todella rauhallinen ja turvallisen tuntuinen paikka jopa iltaisin. Tunnelma on ollut mukava ja kaikkialla on hiljaista. Täällä meininki on tietyssä määrin kuin Suomessa. Kaikki on aika säädeltyä ja säännösteltyä. Täällä on ollut muutamia roskia tien vieressä ja muutamat paikalliset ovat sylkeneet kadulle, joten mikään ei siis ole mustavalkoista, vaikka sanotaan roskaamisen, sylkemisen ja purkan syömisen olevan ehdottoman kiellettyä. Kaiken kaikkiaan kaupunki on todella puhdas ja siisti. Asutus on taivaalla korkeissa kerrostaloissa, sillä kaupunki ei ole ihan hirveän iso ja kaikki tärkein on rakennettu kävelymatkojen päähän toisistaan. Liikkuminen täällä on siis helppoa. Ihmiset ovat melko palvelualttiita, ainakin oman kokemukseni mukaan, vaikka vaatekaupoissa samassa ajassa kuin paikallinen palveli yhden asiakkaan, suomalainen olisi palvellut kolme. Siinä kesti ikuisuus... Asenne työhön saattaa olla siis toisenlainen täällä.

Kaupunkilomakohteeksi aika täydellinen valinta. Täällä on aika kallista, joten rahaa kannattaa varata. Ruoat saattavat olla joissakin paikoissa ihan vähän halvempia kuin Suomessa, mutta alkoholi ja muut juomat ovat vähintään yhtä kalliita. Jos haluaa harrastaa myös auringonottoa, kannattaa valita hotelli, jossa on hyvä uima-allas tai vierailla Sentosan saarella. Sentosassa emme käyneet, sillä tekemistä oli paljon ja luimme sen olevan aikamoinen turistikohde, jossa kaikki tekeminen maksaa. Eivätkä rannat ole aitoja, vaan hiekka on tuotu Hawaijilta asti. Pääsemme Australiassa rannoille, joten päätimme täällä ollessamme pyhittää ajan kaupunkilomailulle. Hyvä kokemus kaupunkilomasta, tänne voisi tulla uudelleenkin. Taidan kuitenkin olla niin rantaihminen, että huulille nousee hymy, kun ajattelee seuraavaa kohdettamme – Sydneyä. 

Nyt siirrymme eteenpäin! Kuulemisiin Sydneystä! :)

<3 Iida

Erilainen joulu

Yleensä jouluaattona heräilen kahdeksan maissa kinkun tuoksuun vanhempieni luona ja hipsin alakertaan, jossa äitini valmistelee aamiaista ja päivän jouluruokia. Joulusaunan jälkeen syömme riisipuuroa, teevee on auki taustalla ja sieltä tulee Joulupukin Kuumalinja sekä Lumiukko. Usein kuusi koristellaan aattoaamuna, ellei sitä jo edellisenä iltana ole tehty. Saunomisen ja riisipuuron syömisen jälkeen laittaudumme ja pukeudumme juhlavaatteisiin. Yleensä vanhempieni kotiin on kokoontunut (viime ja tätä vuotta lukuun ottamatta) paljon sukua ja meillä vietetään yleensä iso joulu. Äiti on leiponut ja valmistanut ruokia koko joulukuun, ellei osaa jo marraskuussakin, joten tarjottavaa on yllin kyllin ja pöytä näyttää aina niin kauniilta.

Tänä vuonna jouluaatto ei näyttänyt ihan tältä. Aattoaamuna väsytti aikaeron edelleen painaessa. Lentokoneessa ei juuri saanut nukuttua ja valvoimme niin monta tuntia putkeen, että Singaporeen saavuttua olo tuntui humalaiselta. Olemme venyttäneet kaksi ensimmäistä päivää kohti oikeaa rytmiä (ensimmäisenä hotelliin vaihtaen ja sen vuoksi melko paljon säätäen ja toisena päivänä shoppaillen) , mutta aattona oli pakko ottaa aamupalan jälkeen pienet unet. Sen jälkeen kävimme hotellin salilla treenaamassa lisäenergian toivossa, jonka jälkeen suuntasimme syömään - todellakin energisempinä! 

Illalla kävimme 1-Altitude -nimisessä Rooftop Barissa. Nousimme hissillä 62. kerrokseen ja kävelimme portaita vielä 63. kerrokseen. Hississä korvat menivät useasti lukkoon hissin noustessa nopeasti ylöspäin. Tämä maksoi noin 32 euroa ja siihen sisältyi sisäänpääsy, drinkki ja lasi shampanjaa. Kokemus oli todellakin sen arvoinen, sillä 1-Altitude on maailman korkein ulkona sijaitseva baari ja Singaporen korkein paikka. Alas katsominen tuntui kyllä hurjalta, mutta lähinnä olimme vain haltioituneita maisemista.

Kun olimme parin tunnin päästä juoneet drinkkimme ja kippistäneet joulun kunniaksi, lähdimme etsimään kivaa ja rentoa ruokapaikkaa. Päädyimme Clarke Quayn WINGS Bariin. Siellä söin Kana Caesar -salaatin, sillä minun on nyt ulkomailla tehnyt ihan hirveästi mieli salaattia. Mocktail, jonka tilasin, oli ihan parasta! Sanoinkin, etten enää tilaa koskaan mitään alkoholillista, koska tilaamani Shirley Temple Mocktail oli paras luultavasti koskaan juomani drinkki. En tiedä, mikä tämä alkoholijuttu on, mutta sitä ei juurikaan tee nykyisin mieli ja joudun aina pyytää Miikaa tyhjentämään lasini. Alkoholiton vain jostain syystä maistuu suuhun paremmalta.

  

Jouluaatto tänä vuonna oli hieman erilainen, emmekä Suomen joulua yrittäneetkään mukailla. Ei joulu ulkomailla ole samanlainen, vaikka miten näkee joulukoristeita, -kuusia ja kuulee joulumusiikkia. Täällä nautitaan joulusta lämmössä palmujen alla. Joulupäivän aloitimme altaalla ja seuraavaksi lähdemme Chinatowniin käppäilemään sekä katsastamaan Orchard Roadin hulppeat jouluvalaistukset. Lämpöä on jälleen yli 30 astetta ja varmasti auringossa vielä enemmän. Väriäkin alkaa vähitellen tarttua pintaan, jippii!

Ihanaa jouluaikaa kaikille! :)

<3 Iida

Kannattaako pihistely?

Tällä reissulla olen oppinut, että matkoilla ei kannata pihistellä. Vaikka onkin hyvä budjetoida etukäteen ja tehdä taloudellisia valintoja, koen että meidän lomamatkan ensimmäisen kohteen suunnittelussa pihisteltiin liikaa sen vuoksi, ettei matkan muita osia ollut silloin vielä ostettu. Luulimme varanneemme hyvän hostellin, mutta todellisuus ei näyttänyt samalta kuin kuvissa. En ollut koskaan majoittunut lomallani hostellissa, mutta tämä kyseinen hostelli vaikutti kuvien perusteella hyvältä, joten ajattelimme että miksipä ei. Muissa kohteissa meitä odottaa onneksi tasokkaammat majoitukset, mutta Singaporen majoitusta varatessamme emme vielä tienneet lopullista hintaa matkalle ja lähdimme todella edullisesti liikkeelle matkan suunnittelussa. Eilisten kokemusten nojalla joudun kyllä sanomaan, että tästä lähtien jätän hostellit suosiolla hausta pois ja säästän hieman enemmän rahaa, jotta saan hotellin, jossa on mukava olla.

Eilen saavuimme hostellillemme, kun olimme matkustaneet yhteensä 26 tuntia. Meidän piti keksiä tunniksi tekemistä, kun sisäänkirjautumista ei voinut tehdä ennen kello kolmea iltapäivällä. Lähdimme syömään vaatteiden vaihdon jälkeen ja kun palasimme kirjautumaan hostelliin ja näkemään huoneemme, istahdimme sängyn reunalle. Istuimme molemmat ensin hiljaa vierekkäin, kunnes hiljaisuuden rikkoi väsynyt nauru, joka muuttui itkunauruksi. En tiennyt, mitä sanoa, mutta sitten sanoin ääneen sen, mitä kumpikin ajatteli; varataan hotelli. Niinpä mentiin booking.comiin katsomaan, mikä politiikka olisi hostellin perumisen kanssa, ja kun se helposti onnistui, varasimme hotellin. Oli selvää, että jouluaika on kallista aikaa hotelleissa, mutta löysimme hyvän tarjouksen viiden tähden hotellista ja tartuimme syöttiin heti!

Kun olimme päässeet hostellin avaimesta eroon ja saaneet rahamme takaisin ensimmäisen yön hintaa lukuun ottamatta, lähdimme kohti hotellia. Lämpötila heitteli varmaan siellä +36 - +40 asteessa. Oli matkalaukku, oli käsimatkatavarat, oli käsilaukku. Hetken 25 kiloa edestakaisin hinaillen löysimme kaiken väsymyksen ja hikoilun keskellä perille. Taksilta kyytiä kysyessämme taksikuski nauroi, että osoite on aivan kävelymatkan päässä. No, siinä vaiheessa ei ihan siltä tuntunut, kun oli jo tovin selkä hiestä märkänä kantanut tavaraa painostavassa ilmassa uudessa maassa. Hikoilua ei auttanut se, että olin jo hetken nähnyt mielessäni skenaarion, jossa matkalaukustani irtoaisi pyörä – no niinhän siinä sitten kävi että pyörä irtosi! (Rinkka siis vaihtui matkalaukkuun viime hetkinä ennen Suomesta lähtöä. Alkuperäinen rinkka-ajatus olisi tässä tilanteessa ollut parempi vaihtoehto, mutta mistäpä tätä olisi voinut arvata.) Loppumatkaksi vaihdettiin laukkuja ja Miika kantoi minun laukkuni ja minä toin kaikki muut. Voitte arvata, että olimme nääääin helpottuneita, kun vihdoin pääsimme hotellihuoneeseemme!

Ensimmäisen hotellin/hostellin bookkaamisessa olimme liian säästeliäitä. Aina kannattaa valita huone, jossa on mukava olla – vaikka siitä maksaisi vähän enemmän. Likaisessa, tahmaisessa ja epäilyttävässä huoneessa ei ole mitään positiivista. Tiedämme jatkossa, että majoituksessa liiallinen säästäminen ei ole säästöjen arvoista. Joskus rahalla voi ostaa onnea ja hyvää mieltä!

Hotellivaraukseen sisältyy kattava aamiainen ja hotellista löytyy erilaisia aktiviteetteja. On iso tenniskenttä, kuntosali ja ulkona uima-allas, jacuzzi sekä terassi. Henkisesti ja fyysisesti hiostavan ensimmäisen päivän jälkeen kaikki alkaa tuntua voitolta ja mieli alkaa rentoutua. Naureskelimme, että miksi yritimme tehdä tätä jotenkin toisin; olisi vain heti pitänyt varata tällainen hotelli! Joulukin on ihana viettää täällä, kunnon hotellissa, josta voimme kenties ostaa jouludinnerin huomiseksi! Nyt on rentoa!

Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan, mutta minä sanon; ei enää hostelleja omilla lomamatkoilla.

Paljon terveisiä lämmöstä! Sinistä taivasta ei näy, mutta onneksi auringon valo on sen verran voimakas, että se paistaa (saasteiden?) läpi ja lämpöä riittää! :)

<3 Iida 

Tulevaisuudessa projekteja?

Olen jo useammin sanonut, että uskon jokaisen asian elämässä ohjaavan kohti sitä oikeaa, juuri sinulle tarkoitettua tietä kohti. Joskus en olisi osannut arvata, mitä muutaman vuoden päästä opiskelisin ja mitä olisin sitä ennen opiskellut. Luulin, että opintoni keskittyisivät psykologiaan, mutta nyt olenkin ihan toisella alalla, lukemassa liiketaloutta ja suuntautumassa yrittäjyyteen. Lukion jälkeen suoritin toki psykologian ja kasvatustieteiden perusopinnot sekä sen jälkeen merkonomin paperit, mutta enpä osannut joskus ajatella, että elämä näyttäisi näin mutkikkaan reitin kautta ne mahdollisuudet, joita en olisi suoralta kädeltä osannut opon tapaamisessa vielä 18-vuotiaana sanoa haluavani. Vähitellen minäkin, joka olen niin kovin suunnitelmallinen, alan oppia, mitä eläminen tarkoittaa. 

Järjestimme viime viikon keskiviikkona Hyvinvointipikkujoulut -tapahtuman Haaga-Helian Pasilan kampuksella ja tapahtuma onnistui erinomaisesti. Järjestimme tapahtuman yrittäjyyden projektijohtamisen kurssilaisista koostuvan tiimin kanssa ja aloitimme suunnittelun heti syksyllä koulun (ja kurssin) alettua. Olisimme saaneet valita tapahtumaksi myös toimeksiannon, jossa olisi ollut jo valmiit raamit tapahtuman järjestämistä varten, mutta sen sijaan halusimme toteuttaa projektin itse alusta loppuun, aina verkostoitumisesta lähtien. Miten mahtavaa olikaan, että niin monet yrittäjät ja yritykset lähtivät meidän nollabudjetilla suunniteltuun tapahtumaan mukaan!

Flow Drinks, http://flowdrinks.com/

Arctic Warriors -piste,  http://www.arcticwarriors.fi/

Jennis Hairdays, Lettitaiteilija Jenni Petänen oli tapahtumassamme loihtimassa ihania lettejä.

Jotakin yhteistyöstä "jäi käteenkin", sillä yhteistyötä on tietyiltä osin suunnitteilla jatkossakin. Muutama mukana olleista yrittäjistä alkoi paikan päällä suunnitella yhteistyötä, joten paikalle saapuminen (ilmaiseksikin) lähes aina poikii jotakin. Moni uusi silmäpari tutustui erilaisiin palveluihin ja tuotteisiin messu-tyylisessä tapahtumassamme. Oli hieno nähdä, miten ihmiset olivat innostuneita hyvinvointiin liittyvistä tuotteista ja palveluista. Palautteissa saimmekin monien ihanien viestien lisäksi kiitosta tämän tyylisen tapahtuman järjestämisestä ja ehdotuksesta, että opiskelijoille järjestettäisiin enemmänkin hyvinvointiin liittyviä tapahtumia. Hyvinvointi on selkeästi se juttu juuri nyt.

Projektien johtaminen oli mieleistä puuhaa ja osoitti ajatukseni projektien järjestämisestä todeksi; nautin siitä niin paljon, että voisin tehdä sitä joka päivä. Tietysti kaikkien muiden työllistävien kurssien keskellä projektijohtamisen kurssi oli yksi muiden joukossa, vaikka tunteja tapahtuman suunnitteluun käytettiin huomattavasti enemmän kuin opintopisteet kertovat. Olisi varmasti vieläkin mahtavampaa työstää erilaisia projekteja työkseen ja toivonkin, että seuraavat siirtoni opintojen suhteen vievät minua lähemmäs unelmatyötäni.

Tehtävälistalta velvollisuudet vähenevät ja parin viikon loppurutistuksen jälkeen lista vaihtuu kokonaan toisenlaiseen To Do -listaan – sellaiseen, jossa lukee "Muista ottaa bikinit ja aurinkolasit mukaan!" ja sellaisia listoja voisin tehdä enemmänkin. Kukapa ei. Olen erittäin innoissani tulevasta vuodesta 2016, joka alkaa Sydneyn värikkään ilotulituksen paukkuessa ja jatkuu kotiin takaisin saapuessa pääsääntöisesti vain mukavien suuntautumisopintojen parissa. Mikä motivoisikaan lomalla akut ladannutta opiskelijaa enemmän! Sen jälkeen ollaankin jo ihan loppusuoralla opintojen suhteen. Jännittävä vuosi on tulossa!

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

<3 Iida

Kiitokset vielä yhteistyökumppaneillemme:

adidas

Sats Elixia

Aminopörssi

Flow Drinks

Mikko Vesterinen

Oona Tolppanen

Jenni Petänen

Hoitola Seize

Arctic Warriors

Ruohonjuuri

Sekä tietysti meidän huipputiimille!

Ei valtaa stressille

Viimeiset kurssit, viimeiset tehtävät, viimeiset tentit... Joululoma lähestyy ja vuoden viimeisen jakson loppu alkaa häämöttää. Mikä voisikaan olla ihanampaa! Opinnoissa edistymisen lisäksi olen huomannut kehittyneeni mielenhallinnassa ikään kuin huomaamatta. Enää stressi ei pääse ottamaan samalla tavalla valtaa kuin aikaisemmin. Uskoisin, että tunteideni jatkuva analysointi eri tilanteissa ja valtava määrä tehtäviä ovat opettaneet suhteuttamaan asioita. Minun To Do -listani ovat olleet niin pitkiä, että ei ole ollut aikaa hirveästi stressata. Tällä "shokkihoidolla" on ollut positiivisia vaikutuksia: on ollut pakko painaa menemään velvollisuuksia hoitaen, jotta lista lyhenisi. Olen saanut vähemmällä stressillä enemmän asioita tehtyä kuin aikaisemmin. Näin ehkä myös stressiä laukaisevien tekijöiden on täytynyt olla aikaisempia suurempia, jotta ne ovat edes synnyttäneet niin vahvaa tunnetta, että olen kokenut niiden olevan aiheita stressaamiselle.

Monesti stressi iskee yllättäen. Minulle ainakin usein käy niin, että saatan kokea kaikkien ohjasten olevan hyvin hallinnassa, kunnes tajuan jonkin yhden asian. Se voi olla jokin tentti, jonka päivämäärä onkin aiemmin kuin kuvittelin tai pari sovittua menoa, jotka tuntuvat täyttävät loputkin tunnit kalenterin vapaista päivistä. Näin minulle kävi viime viikolla, kun tajusin, että minulla on liian monta tehtävää käytettävään aikaan nähden. Silloin huvittaisi usein käyttäytyä kuin pikkulapsi ja alkaa kiukuttelemaan, että en sitten tee mitään. Päätin kuitenkin tällä kertaa järkevästi mennä salille ja laittaa kuulokkeista soimaan mieltä boostaavaa musiikkia. En ole ennen saanut stressiä niin nopeasti mielestäni kuin nyt. Olen huomannut, että (turha) stressi noudattaa samaa kaavaa. Kaikki on hyvin, kunnes alkaa ajatella velvollisuuksia liikaa...ja sitten stressi alkaa. Yleensä stressi aiheutuu omasta ajattelusta. Aina ei edes tiedä, mikä stressin varsinainen aiheuttaja on ennen kuin se on ohi. On helpompi ryhtyä toimiin, kuin istua paikallaan ja ahdistua.

Olen huomannut, että kaikki loppujen lopuksi aina onnistuu tavalla tai toisella. Kaikesta selviää. Olen melko optimistinen, sen olen huomannut. En ole aikaisemmin ajatellut olevani sisäisesti näin positiivinen, mutta viime aikoina muutamien tapahtumien myötä olen huomannut, että minulla on erittäin vahva luotto tulevaisuuteen ja omaan sekä muiden lähellä olevien ihmisten onnistumiseen. Luulen, että tämä auttaa myös vauhdittamaan elämässä eteenpäin menemistä.  Olen välttänyt turhaa valittamista, vaikka kyllähän siihenkin joskus sortuu. Usein kuitenkin muiden puhuessa negatiiviseen sävyyn, saatan kääntää sen positiiviseksi ja tsempata mieluummin kuin ryhtyä puhumaan negatiivisesti. Olen vasta lähiaikoina huomannut, että olen alkanut torjua negatiivisuutta automaattisesti. Uskon, että positiivisuuden voi sisäistää omaksi voimavarakseen. 

Tällä hetkellä kalenterini on täynnä ja aikataulutan tekemiseni tarkasti. Koulun ja töiden lisäksi olemme sopineet Miikan kanssa yhteisen treenihaasteen, jossa tekemättä jätetystä treenistä on velvollinen sakkomaksuun. Tämän haasteen aloitimme tämän kuun alussa ja sovituista treeneistä ja lenkeistä olemme pitäneet kiinni erinomaisesti ilman sakkoja. Arkeen ei juuri muuta näiden asioiden lisäksi mahdu (siksi myös blogin päivittäminen on onnistunut suhteellisen harvakseltaan) ja se saakin minut odottamaan joululomaa entistä enemmän. Lisämotivaatiota antaa se, että ensi vuodelle jää enää melko vähän opintoja ja katseen voi vähitellen suunnata opintojen jälkeiseen tulevaisuuteen, mikä osittain tuntuu jännittävältä, osittain ehkä hieman pelottavalta. 

You can't stop the waves, but you can learn to surf.

-Jon Kabat-Zinn

Tsemppiä joulukiireistä ahdistuneille! :)

<3 Iida

Palapelin palaset kasassa - valmiina matkaan

*Teksti kirjoitettu yöllä perjantain puolella, julkaisupäivämäärä voi siksi vaikuttaa ristiriitaiselta tekstin kanssa.

Nyt se on tehty! Matkan viimeinen hotellivaraus, lippujen osto ja eVisitor-viisumin hankinta on nyt tehty ja voimme vihdoin alkaa suunnitella itse matkan sisältöä. Ajattelin aamulla, että eihän tässä niin kauaa mene, kuin aiempien ostotapahtumien kanssa, mutta mitä vielä! Viisi tuntia siinä sitten suunniteltiin, että minä päivänä lennetään Melbournesta Gold Coastille, mikä hotelli otetaan ja minä päivänä lennetään takaisin Suomeen. Ja siis, tämähän on siitä ihanaa hommaa, että kun yksi palanen muuttuu, napsahtaa kaikki muutkin osat ihan uusiin uomiin. Pieni hermostus meinasi käydä kylässä kummallakin kymmenen välilehden ollessa nettiselaimella auki, kun nälkäkin alkoi jo kiukuttaa... Siinä meni päivän muutkin suunnitelmat uusiksi.

Tuntuu hullulta, että tämä on viimeinen kokonainen kuukausi Suomessa ja sitten pääsee lämpöön! Ja vieläpä pitkäksi aikaa. Nyt oma fiilis on jo ihan toinen kuin hetki sitten, jolloin en vielä osannut nähdä lomamatkaamme kaikkien velvollisuuksien takaa. Aikaa matkaan ei ole enää kovin paljon ja vähitellen koulutehtävien määrän vähentyessä reissukin alkaa näkyä mielessä kirkkaampana!

En pelkää lentämistä, tai ainakin olen ajatellut niin, mutta huomaan näin pitkää matkaa suunniteltaessa, että pieni pelko hiipii mieleen silloin tällöin. Pelko koskee lähinnä sitä, että kun olemme tehneet moneksi viikoksi matkasuunnitelmia, lennämme useita kertoja ja meillä on useita hotellivarauksia, selviämmekö maaliin asti ehjinä ja kaikki tavarat mukanamme. Pakettimatkan ostanut lomailija olisi jo hotelliin päästyään puolessa välissä matkan tavoitetta, mutta tämä useammista palikoista rakennettu matka onkin toinen juttu. Uskon tietysti, että pääsemme oikeasti perille ja lopulta takaisin Suomeen, mutta välillä tulee pohdittua kaikenlaista. Kokemusta lentämisestä ja selviytymisestä tilanteessa kuin tilanteessa löytyy, joten eiköhän kaikki suju hyvin, kun vain ottaa riittävästi selvää asioista etukäteen ja taltioimme dokumentit fiksusti.

Matkamme siis alkaa lennolla Helsingistä Singaporeen kahden pysähdyksen taktiikalla; ensimmäinen Zurichissa ja toinen Hong Kongissa. Singaporessa vietämme neljä yötä ja jatkamme uuden vuoden viettoon Sydneyyn. Siellä ihastelemme viikon verran ja vuoden 2016 toisena päivänä suuntaamme Melbourneen viikoksi. Päätimme ottaa vielä loman huipennukseksi kahdeksi yöksi hotellin Gold Coastilta läheltä rantaa. Jo puolitoista vuotta sitten Australiassa ollessani monet kysyivät minulta, olinhan suunnitellut käyväni Gold Coastilla, mutta silloin työharjoitteluaikatauluni ei antanut periksi. Onneksi ei, sillä nyt pääsen kokemaan paikan toivomassani seurassa. Noin tammikuun puolessa välissä lennämme Suomeen Sydneyn ja Lontoon kautta. Täytyy treenata istumalihakset kuntoon, sillä istumme yhtäjaksoisesti lentokoneessa Sydneystä Lontooseen 23,5 tuntia. 

Googlen kuvahaun perusteella odotettavissa on huikea valojen joulu Singaporessa ja uuden vuoden aloittaminen Sydneyssä unohtumattomien massiivisten ilotulitteiden äärellä. Melbourne on minulle uusi tuttavuus, samoin Gold Coast. Kuvia katsellessa ei edes tajua, että itse voi tallustella samalla vaalealla hiekalla turkoosin veden äärellä. Mä olen niin loman tarpeessa!

Aiomme tehdä, kenties ensi viikon aikana, lomasuunnitelman, jotta mikään tärkeä ei matkalla jää näkemättä ja kokematta. Aikatauluttaminen ei kuitenkaan ole samanlaista kuin arjen aikataulutus. Suunnitelmamme koostuu lähinnä päivien sisällön päättämisestä; mitä haluamme tehdä ja käytämmekö siihen koko päivän vai emme. Näin aika ei valu hukkaan miettiessä ohjelmaa ja etsiessä tietoa paikan päällä. Paljon on ideoita ja täytyy ottaa selvää myös tuntemattomista nähtävyyksistä! 

Kävin lainaamassa Singaporen ja Australian matkaoppaat kirjastosta ja tarkoitus olisi syventyä niihin lomasuunnitelmaa tehdessä. Aloittelin jo Singaporen matkaoppaaseen tutustumista ja innostuin sivu sivulta. Ihan mieletöntä päästä reissuun! 

Kirjoittelen matkasuunnitelmista, kunhan saamme ne kasaan.

Aurinkoista loppuviikkoa! :)

<3 Iida

Ei ole salaisuus, että voit saada juuri sitä mitä haluat

Negatiivisten tunteiden käsittelemiseltä ei tässä maailmassa säästy kukaan. Elämän ei tarvitse olla kuitenkaan kurjaa, jotta omaa mieltä ja elämänlaatua voi tietoisesti lähteä parantamaan. Olen työstänyt omaa tapaani käsitellä asioita monessa eri elämänvaiheessa ja aiemmin velloin pidempään tunteissa, joista olisi päässyt helpomminkin yli olemalla itselle armollisempi ja ajattelemalla toisin. Saatoin jäädä tuntikausiksi pohtimaan, ymmärsikö ihminen lauseeni väärin ja minkä kuvan itsestäni annoin. Saatoin harmitella huonosti mennyttä tenttiä tai harrastaa mitä jos -ajattelua ihmissuhteissa. Kaikki oli kovin mustavalkoista.

Elämän varrella vastaan tulee useita ihmisiä. Ei välttämättä niitä loppuelämän ystäviä tai sielunkumppaneita, mutta ne kaikki tulevat siksi, että niillä on jokin tarkoitus elämässämme. Kun mietin aikaa taaksepäin, huomaan palasten loksuvan kohdilleen. En puhu ihmeistä tai välttämättä edes mistään konkreettisesta. Tarkoitan, että elämässämme olevat tai siitä poistuvat ihmiset johdattelevat meitä sinne, missä meidän kuuluu olla. Se saattaa tarkoittaa, että joku saa meidät näkemään asioita uusin silmin, kenties näkemään oman itsemme ja elämämme uusin silmin. Se saattaa tarkoittaa, että on jonkun ihmisen "ansiosta" nähnyt, mitä ei elämäänsä ainakaan halua. Jokainen ihminen vaikuttaa tavallaan ja loppujen lopuksi kaikista voi olla kiitollinen. Myös niistä ei niin hyvistä, sillä hekin opettivat jotakin.

Jos meille kerrottaisiin elämäämme ilmestyvän ihmisen tarkoitus, menisi suunnitelma pipariksi. Elämässä täytyy säilyä tietty mystisyys, jotta tieto ei ohjaa käyttäytymistä ja tulevaa. On opettavaista huomata, että kivuliaatkin kokemukset ovat osa matkaamme siihen pisteeseen, missä tänä päivänä olemme. Siihen aikaan, kun huomasin omien ajatusteni pyörineen aikuistumisen ja itsenäistymisen kivuissa, sain eräältä ystävältä sähköpostiini linkin Positiivareiden Ajatusten Aamiaisen tilaamiseksi. Sama ihminen opetti minulle itsenäistymisen vaiheessa paljon itsestäni, ehkä edes tajuamattaan sitä. Koen, että hän oli oikea väärä ihminen. Hän sopi juuri siihen elämänvaiheeseen, vaikka muuten hän ei enää elämääni liity. Taaksepäin katsoessani voin vain todeta, etteivät asiat olisi voineet paremmin mennä. Kaikkien tunteiden, myös niiden ikävimpien, muovaamana voin olla onnellinen ja kiitollinen, sillä nuo ajat olivat minulle erittäin opettavaisia. Opin tuntemaan itseäni paremmin ja samalla aloin tietoisesti ajatella positiivisemmin. Yritin päässäni kääntää hyväksi kaiken, minkä pystyin. Kiinnostuin tuon samaisen ystävän vinkkaamana tutustumaan Salaisuus-kirjaan.

Kirja kertoo salaisuudesta, joka ihmisten pitäisi oivaltaa. Salaisuus on vetovoiman laki, joka on koko ajan läsnä, ja jonka oivaltamalla saamme haluamamme. Vedämme elämäämme asioita, joita haluamme. Ajatuksemme ja tunteemme vaikuttavat käytökseemme ja tavoitteissa onnistumiseen sekä siihen, mitä lopulta saamme elämäämme. Kirjassa on useiden menestyneiden ihmisten tarinoita, joissa he kertovat kokemuksistaan siitä, miten myönteinen ajattelu on vienyt heitä eteenpäin ja saamaan haluamansa. Lukeminen oli mielenkiintoista ja uskon kyllä, että oma ajattelu vaikuttaa paljon siihen, mitä elämäänsä saa. Sitä saa mitä tilaa. Kirjan sanoma ei tarkoita, että jos ajattelet kotona rahaa, sitä alkaa tulvia ovista ja ikkunoista. Ajattelemalla positiivisesti ja itsevarmasti asioita, joita haluaa elämäänsä, pääsee tavalla tai toisella lähemmäs haluamaansa. Onko joku joskus kuullut huippubisnesmiehestä, jolla ei ollut tavoitteita? Aivan. Kirja ei kerro varsinaisesti mistään yliluonnollisesta, vaan jostakin, mitä kuka vaan voi toteuttaa. Kaikki lähtee omista ajatuksistamme.

Jos elämässäsi on jokin asia ikävästi, voit varmasti koittaa parantaa sitä edes jotenkin. Usein, kun jokin asia elämässä paranee, se vaikuttaa myönteisesti myös muilla elämän osa-alueilla. Voivottelemalla ei muutu mikään, ei myöskään katkeroitumalla tai muista alentavasti puhumalla. Sillä ajaa itseään vain alemmas. Ihmiset, jotka sanovat etteivät voi tehdä mitään parantaakseen elämäänsä, valehtelevat. Jokainen voi tehdä jotakin. Tietyt asiat eivät ole omassa hallinnassa, mutta niihin voi vaikuttaa ainakin välillisesti. Voi aloittaa esittämällä itselleen kysymyksiä esimerkiksi siitä, miksi ajattelee kuten ajattelee tai voisiko jotakin tehdä toisin.

Salaisuus ei oikeastaan ole mikään salaisuus. Jokaisen elämässä on valoa, mutta kaikkien valo ei pala. Oman sisäisen palon voi sytyttää. Pelkkä kirjan lukeminen ei ehkä siihen riitä, mutta se voi auttaa siinä. Joskus täytyy käydä pohjalla, jotta oppii arvostamaan sitä mitä itsellä on ja näkemään elämän toisin. Toisinaan se, mitä joutuu kokemaan, ei riipu oman elämän arvostamisesta. Ihminen voi kokea vääryyttä tai valtavan määrän vastoinkäymisiä, vaikka arvostaisi elämäänsä miten paljon. Uskon, että heidän tunneleidensa päässä näkyy valoa.

Ihmisten polut ovat yksilöllisiä, mutta kuka tahansa pystyy mihin tahansa. Kuka vaan voi tavoitteillaan, tahdollaan ja työllään saavuttaa juuri sen mitä tahtoo. Sillä, mitä muut siihen sanovat, ei ole väliä. Oman tahdon ja uskon ollessa vahva omaan tavoitteeseensa, se on mahdollista saavuttaa. Kun pääsee ajatustyössään vauhtiin ja osaa kääntää asiat positiivisiksi vahvuuksiksi, vauhtia on vaikea pysäyttää. Samalla itsensä riisuu kaikista turhista tunteista, kuten kateudesta, mustasukkaisuudesta, katkeruudesta ja muista ikävistä ajatuksista. Itsestään voi olla varmempi ja tiedostaa kulkevansa kohti elämää, jota itselleen toivoo. Samalla vapauttaa itsensä suurimmista negatiivisista tunteista. Voisin sanoa, että niistä kaikista ikävimmistä kokemuksista olen erityisen kiitollinen, sillä ne ovat tehneet minusta minut ja olen oppinut ehkä enemmän itsestäni kuin muuten olisin.

Perfection is not attainable, but if we chase perfection, we can catch excellence.

Aurinkoista keskiviikkoa!

<3 Iida

Tulevaisuus sinkun silmin

Nyt voin huokaista helpotuksesta, ja ehkä vähän nauraa. Vielä neljä vuotta sitten kaikki oli toisin. Sillä hetkellä muuten kovin hyvin, mutta huomasin silti aina haaveilevani jostakin, mitä minulla ei ollut. Olisin halunnut, että minulla olisi ollut kumppani, yhteinen koti ja sitä tavallista arkea. Muistan monesti keskustelleeni seurustelevien ystävieni kanssa ja sanoneeni, että en toivo kuuta taivaalta, vaan sitä tavallista arkea. Kyllä jokaisella varmasti tulee jossain vaiheessa fiilis, ettei jaksaisi enää kääntää yhtäkään korttia – varsinkaan, jos on pitkään joutunut pettymään tavalla tai toisella. Eikä sitä varmasti loputtomiin jaksakaan. Vihreä valo syttyy useimmiten juuri silloin, kun vähän höllää eikä odota ihmeitä tapahtuvaksi. Ja tämä ei ole mikään turha klisee.

Aloin miettiä muutaman vuoden takaisia fiiliksiä, kun viime viikonloppuna puhuin puhelimessa pikkusiskoni kanssa ja hän pohti tulevaisuutta. En muista, mistä tarkalleen keskustelimme, kun sanoin, että olin täyttänyt 21 vuotta vähän ennen kuin aloitin nykyisen suhteeni. Siskoni sanoi, että pianhan hän on samanikäinen ja ettei hänellä varmasti ole vielä tuon ikäisenä kumppania. Tästä olen keskustellut hänen kanssaan aiemminkin ja yleensä pääsemme lopputulokseen, jossa hän kuvailee tulevaa elämäänsä monen kymmenen kissan kanssa kutoen villasukkia – ilman miestä. Samantyylisissä tunnelmissa soitin aikoinaan äidilleni, joka osittain nauroi tulevaisuudenpaineilleni, mutta joka puheillaan auttoi minua päästämään aikataulullisista odotuksistani irti. Olin kuvitellut elämäni etukäteen liian tarkasti.

Oma elämä pitää rakentaa itsenäisesti, vaikka rinnalla olisikin joku, jonka kanssa rakennettaisiin yhteistä elämää, mutta yksin olemisessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suunnitella elämäänsä yksin. On käytännön asioiden vuoksi helpompaa, jos löytää nuorena jonkun, jonka kanssa viettää (toivottavasti) loppuelämänsä. On helpompi yhdessä suunnitella hankintoja kuin pohtia, mitä kummankin tavaroista otetaan. Kaikkea on kaksin kappalein, yksi sun ja yksi mun. Ei elämää kuitenkaan tällaisen varaan pidä perustaa, eikä elämää saa jättää odottelun vuoksi elämättä, mutta kyllä itse ainakin vuosia sitten mietin, kannattaako omaan yksiöön ostaa esimerkiksi isompaa teeveetä tai uutta ruokapöytää.

Tästä kaikesta puheesta huolimatta minulle itselleni oli tärkeää pitää kiinni ajatuksesta, että asun ensin yksin ja niin toivoin myös tulevalta kumppaniltani (jota en silloin vielä tuntenut). Kotoa pois muuttamisen jälkeen ainakin omalla kohdallani oli iso asia opetella yksin olemista, kun olin tottunut ison perheen läsnäoloon. Muistan myös murehtineeni perheeni puolesta kaikennäköistä, mutta se on varmasti perheestä irtautumisvaiheessa normaalia. Yksinään viihtyminen on jossain määrin tärkeää, sillä silloin itseään tutkiskelee eri tavoin ja itsensä oppii tuntemaan paremmin. Mielestäni on tärkeää tuntea ja hyväksyä itsensä sekä tiedostaa, millainen on omillaan, ennen kuin lähtee perustamaan yhteistä kotia kenenkään kanssa.

Pohdin parinkympin paikkeilla omia kriteerejäni, jotka olin kandidaatille asettanut. Ne olivat aika jyrkät. Pikkuveljeni sanoivatkin minun vielä kotona asuessani, että Iida, sä et koskaan tule saamaan ketään, koska oot niin tarkka. Ehkä se on myös itsensä suojelua, että asettaa tiukat raamit, jotta joku niistä vähän poikkeava joutuu näyttää olevansa tutustumisen arvoinen ja osoittaa omat oletukset ja kriteerit naurettaviksi. Kriteereistä kiinnipitäminen karsii myös väärin perustein liikkeellä olevat pois melko nopeasti. Se, että määrittelee toisen jo ennen kuin hänen olemassaolostaan edes tietää, on melko pinnallista, mutta osoittaa toisaalta omien mielenkiinnon kohteiden tuntemista. Ja se, että uuden ihmisen tavatessa suhtautuu häneen neutraalisti ja avoimesti, on taas fiksuutta, joka voi kolahtaa omaan nilkkaan positiivisesti.

Nyt voin katsoa taaksepäin ja huokaista. Ja ehkä myös nauraa omille silloisille ajatuksille, vaikka kovin vakavilta ne silloin tuntuivat, kun katselin kavereiden poikaystävien tekevän heille ruokaa tai auttavan kodin askareissa. Ne pienet asiat, joita ystävien parisuhteissa näki, tuntui sinkun silmin erittäin luksukselta. Ehkä myös se, että pidin niin sanotusti rimaa korkealla enkä halunnut sekaantua mihin tahansa, sai aikaan sen, että nyt osaan arvostaa sitä, mitä minulla on. Tunnen oloni vahvaksi yksin ja yhdessä. Voin olla toisen onnistumisista aidosti onnellinen ja omat onnistumiset on mahtava voida jakaa toisen kanssa. Osaan arvostaa sitä tavallista arkea, jota toivoin. Löydän onnea pienistä asioista, kuten yhteisestä juoksulenkistä, ruoanlaittohetkestä, pyykinpesusta tai matkan suunnittelusta. En tarvitse ihmeitä ollakseni onnellinen. Päinvastoin, pienistä asioista onnen löytäminen tekee elämästä ihmeellisen.

Aivan turhaan olen 19-vuotiaana stressannut tulevaisuudesta ja siitä, onnistuuko kaikki. Elämäni on nyt vasta edessäpäin. Nyt sanoisin 20-vuotiaalle pikkusiskolleni (ja kaikille muille näitä asioita pohtiville), että nauti arvokkaasta elämästä, joka sinulle on annettu. Elämälläsi on tarkoitus ja jonakin päivänä kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Tällä hetkellä ajatus tulevaisuudesta vaikuttaa turvalliselta ja hyvältä. Seuraavan kerran, kun mietin tulevaisuutta ajatellen aikataulua tai välietappeja, tiedän että kaikki varmasti tapahtuu omalla painollaan. Ihan kuten tähänkin asti. 

Don't wait for the perfect moment, take the moment and make it perfect.

<3 Iida