maanantai 12. tammikuuta 2015

Miten päädyin tähän tilanteeseen?

Katsottiin yhtenä päivänä kaveriporukalla Sami Hedbergin Kokovartalomies 3:nen, joka on ilmestynyt DVD:lle. Tänään pohtiessani tätä postausta, tuli mieleeni että Samin kuvaus meistä suomalaisista ja meidän luonteesta nöyrinä, koloihin piiloutuvina ja tekemisiään vähättelevinä menee aika hyvin yks yhteen ajatusteni kanssa. Pohdin nimittäin muiden ajatuksia siitä, millaisen yksityisyyden rajan olen elämässäni ja parisuhteessani vetänyt. Mietin monesti, mitä ihmiset ajattelevat, kun profiilini on Facebookissa erittäin suppea ja Instagramissa yksityinen, jossa roikkuu monia seuraamispyyntöjä odottamassa vastausta.

@Gloria
En ihmettele, että helposti ihmiset leimautuvat ylimielisiksi. Aika monesti ihmisillä on jotakin sanottavaa, toimit sitten miten tahansa. Yksityisyydestä lähipiirini ajattelee positiivisesti ja samalla lailla kuin minä itse, mutta en ole varma kaikista. Olen itse asiassa usein miettinyt juuri sitä, miten henkilökohtaisesti ihmiset ottavat sen, jos eivät tule hyväksytyksi seuraamaan profiilia, joka ei ole julkinen. Se, että poikaystäväni on artisti, ei tee minusta mitään enempää kuin olen koskaan aiemminkaan ollut -ehkä korkeintaan ylpeämmän siitä, miten lahjakkaan ihmisen kanssa saan elämäni jakaa. Ihan samanlaisia asioita teen edelleen, samojen kavereiden kanssa vietän aikaa ja samanlaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmani. Niihin ei vaikuta se, että hänen työnsä on musiikki. Kerran vain kävi niin, että lähdin illanviettoon parhaan ystäväni kanssa, joka oli ottanut koulukaverinsa mukaan. Tutustuimme toisiimme ja yhteinen sävel löytyi nopeasti. Samaan aikaan pyörät alkoi pyöriä levy-yhtiössä bändin osalta. Tapaaminen hänen kanssaan sattui hyvään aikaan, sillä kaikki oli vielä niin alussa levy-yhtiön suhteen, että tutustuin ihan "tavalliseen" ihmiseen. Kehitystä on ollut hieno seurata vierestä oppien itsekin, miten bändit ja levy-yhtiöt toimivat ja miten jokin kappale syntyy. Vaikka tämä "tavallinen" ihminen oli minulle spesiaalia, on ollut silti totuttelemista siihen, että muut kokevat ihmisen Spesiaalina isolla ässällä. Se ei ole muuttanut omaa elämääni, mutta silti vaikuttaa siihen. Kaikki tapahtui viime keväänä kovalla rytinällä ja oli pakko päättää, missä menee se raja, minne asti toisen työ yltää yhteisessä elämässä. Ja selvä raja tehtiinkin.

© Iida Kujanpää @Tiikeri, Kauhava

@Kaivohuone
Suurin syy sille, miksi en ota kontaktia heihin, jotka bändiä fanittavat, on se etten koe omalla olemassaolollani ansaitsevani ylimääräistä huomiota. En ole tehnyt sen eteen mitään ja minusta tuntuu naurettavalta ottaa vastaan jonkinlaista huomiota, jota en ole omilla tekemisilläni ja saavutuksillani saanut aikaan. Kyse on puhtaasti vain siitä, mitä poikaystäväni on tehnyt elämässään jo yli kymmenen vuotta ja nyt saavuttanut pitkän työn tuloksena. Olen siitä äärimmäisen ylpeä ja on upeaa katsella toisen onnea sen jälkeen, kun raadollisenkin tien jälkeen saa jotakin niin harvinaista ja erityistä saavutettua!

Näkökantani julkisuuteen olisi toisenlainen, jos itse työni puolesta olisin tekemisissä julkisuuden kanssa. Mutta en ole. En ainakaan nyt. Minulla ei ole tarvetta julkistaa yksityiselämääni maailmalle, vaan päinvastoin mieluummin pidän arvokkaan elämäni itselläni kuin postailen ulkomaailmalleni asioitani, joita en voi sen jälkeen peruuttaa, muuttaa tai poistaa. Varjelen sitä, mikä itselleni on tärkeää, vaikka se saattaisikin aiheuttaa sen, että minua pidettäisiin jollain tavalla ylimielisenä tai jollakulla olisi minusta negatiivista sanottavaa sen johdosta. Tiettyjä asioita on tehtävä itsensä takia, vaikka se aiheuttaisi itsellenikin hetkiä, jolloin pohdin saanko nyt negatiivisemman leiman rajojen vetämisen johdosta.

Toinen syy sille, miksi pidän asiani visusti itselläni, on se että en tahdo viedä toiselta -tässä tapauksessa kumppaniltani- yhtään huomiota. Hän on tekemisillään ansainnut sen, mitä tällä hetkellä hallinnoi, enkä minä ole siitä kukaan ottamaan "osaani". Peilaan ratkaisujani siihen, miten itse koen asiat; pidän mystisempinä ja mielenkiintoisempina sellaisia julkisuuden henkilöitä, joiden tiedot eivät ole tyrkyllä. En tiedä, onko maailma muuttunut, mutta pidän siitä jännitteestä, mikä julkkiksiin on niin kauan, kun ei pääse liian lähelle. Ei julkisuuden henkilöistä halua tehdä tavallista ihmistä, vaikka jokainen tietää, että samoja arkisia asioita he tekevät kuin kuka tahansa tavallinen tallaaja. Julkisuuden henkilöistä haluaa säilyttää sellaisen illuusion, että he ovat yli-ihmisiä, jotka katsovat 60" taulutelevisiosta joka ilta poreammeesta käsin uusinta elokuvaa ennakkonäytöksenä ja siemailevat kalleinta samppanjaa. Niin on hieno ajatella ja haluan oman yksityisyyden lisäksi varjella muiden jännittäviä ajatuksia siitä, miten heidän idolinsa tekevät ja elävät.

@Tikkurilafestivaali

© Iida Kujanpää @Kaapelitehdas

Huomaan ympärilläni kuitenkin sen, että ihmiset tänä päivänä ovat erilaisia kuin itse olin nuorempana. Ajat muuttuu ja sosiaalinen media ja kaikenlaisten applikaatioiden syntyminen on tehnyt yhteydenpidosta helpompaa. Idolille ei ehkä kirjoiteta enää niin todennäköisesti kirjettä, vaan lähetetään Instagramissa video tai kuva directinä. Olen vanhanaikainen ajattelutavaltani, kun en tahdo muuttua ajan mukana tässä suhteessa, vaan tahdon pitää omasta ajatuksestani ja kokemuksestani kiinni, sillä uskon, että se on tärkeää. Uskon myös, että muutkin ovat siitä kiitollisia, vaikka eivät ehkä osaa asiaa sillä tavalla ajatella, miten itse sen ajattelen. Tämä on ratkaisu, jonka olen tehnyt yksin ja yhdessä, ja tällä periaatteella elän ainakin toistaiseksi. Tämä ei tarkoita, ettenkö koskaan voisi kirjoittaa tai julkaista mitään esimerkiksi keikoista tai muusta sellaisesta, minkä jokainen saattaa itsekin nähdä julkisella paikalla, vaan tarkoitan ainoastaan sitä, mikä on henkilökohtaista ja yksityistä. Asioita behind the scenes.


Toivon henkilökohtaisesti, ettei kukaan ottaisi koskaan henkilökohtaisena loukkauksena mitään, mikä liittyy yksityisyyden ja julkisuuden rajan määrittelemiseen. Teen sen itseni, rakkaimpieni ja myös muiden vuoksi -en siksi, että ajattelisin olevani mitään enempää kuin koskaan aiemminkaan. Välillä tuntuu, että otan elämäntilanteeseeni liittyvät asiat nurinkurisesti. Moni varmasti toivoisi olevansa samanlaisessa tilanteessa kuin itse olen -ja kyllä, nautin tietenkin itsekin elämästäni-, mutta joskus sitä silti miettii, saako edes yksityisessä Instagram-profiilissa onneaan näyttää samalla lailla kuin sitä tuntee. Mutta kuten Sami Hedbergkin sanoi, jenkit kerskuisivat onnistumisellaan ja saavutuksillaan, joten miksi meidän suomalaisten tarvitsisi vähätellä olemassaoloamme? Ei miksikään. Ei saa hävetä sitä mitä on. Hassua on se, etten itse olisi ikinä uskonut eläväni tässä tilanteessa, jota parhaillaan elän. Ja olen erittäin onnellinen. Onnellisuus tulee sisältäpäin; siitä, miten itseään ja omaa elämäänsä rakastaa, rakentaa ja kehittää, ei ulkoisista asioista ja tekemisistä. En halua vähätellä itselleni rakasta ihmistä, enkä myöskään itse häpeillä tilannetta, johon elämäni on minut tuonut. Olen siitä kiitollinen ja ylpeä. Onnistumisia ja iloja ei saa häpeillä, ne täytyy ottaa vastaan arvokkaasti ja kunnioittaa sitä, mitä on saanut.


© Iida Kujanpää @Universal Music Group
Vihdoin olen saanut sanoa jotain, mitä olen miettinyt pitkään. Omista tekemisistäni olen vastuussa, mutta asioista, jotka eivät henkilökohtaisesti liity minuun itseeni, en aio ottaa itselleni lisätaakkaa. Omat onnistumiseni ja elämässäni eteen tulevat tilanteet ovat niitä, jotka tekevät minusta sen, mitä olen, ei toisen suosio. Jos se, mitä tulevaisuudessa itse teen ja olen, tuo minulle esimerkiksi seuraamispyyntöjä Instagramissa, otan siitä täyden vastuun, mutta niin kauan kuin kaikki liittyy ihmiseen, jonka kanssa olen päättänyt elämääni rakentaa, en elä sitä toisen kautta enkä silloin ota myöskään toisen työtä millään tavalla harteilleni. 


Hyvää uutta vuotta 2015! :)



Iida

2 kommenttia: