Maaliskuun alussa päivänä päätin tehdä jotakin, mitä pääkoppani oli käskenyt jo tovin tehdä. Mieli halaji usein salille ja halusin kesäkuntoon, siis ihan oikeaan kesäkuntoon, ja päätin, että tänä vuonna aion toteuttaa sen niin pitkälle kunnes olen itse tyytyväinen. Nälkä kasvaa syödessä ja kilpailuhenkisenä uskon, että mikään pieni muutos ei itselleni riitä. Aloitin kuukauden puolivälin paikkeilla 12 viikon nettivalmennuksen, josta olen sairasteluviikot (3) vähentäen treenannut yhdeksän viikkoa. Ilman sairastelua tämä viikko olisi siis viimeinen. Ohjelma vaihtuu joka neljäs viikko, joten olen saanut kolme ruoka- ja treeniohjelmaa, joista aloitin viime viikolla viimeisen. Noudatin ohjelmien treeni- ja ruokavalio-ohjelmaa alussa todella tarkasti. Into aktiivisempaan ja säännöllisempään treenaamiseen ja syömiseen alkoi heti, kun sain ensimmäisen ohjelman käteeni, sillä se että kuului johonkin ryhmään (Facebookissa saman ohjelman ostaneilla on oma ryhmä) ja että olin maksanut ohjelmasta, motivoi.
Nyt taaksepäin muistellessani mielestäni ei ollut vaikeaa pidättäytyä herkuista ensimmäiset viisi viikkoa. Treenasin kovaa ja söin paljon ja säännöllisesti, joten nälkä ei tullut. Tosin Hesburgerin ruokaa teki mieli enemmän kuin normaalisti edes tekisi, se oli vähän ironista. Postiluukusta tipahtaneet alekupongit eivät auttaneet asiaa. Taisin kerran tuon viiden viikon aikana syödäkin aterian, jotta voisin todistaa itselleni, että eihän se nyt niin ihmeellistä ole. Kurkkumajoneesi on vain niin hyvää! Se onkin syy sille, miksi en koskaan käy McDonald'sissa. Luulen, että aluksi mieliteot ovat suurempia. Tekee mieli syödä vain siksi, kun tietää, että ei saisi. Jokainenhan tietää, että kaikki kielletty kiehtoo.
Viidennen viikon jälkeen alkoi kerran viikossa herkkupäivä, jonka ei pitäisi kuitenkaan tarkoittaa mättöpäivää. Energiamäärä herkkupäivinä on korkeampi, mutta siitä huolimatta energiansaanti on -kulutusta vähäisempää. Viikoittainen kokonaisenergiansaanti pysyy silti samana, mutta päivittäisten aterioiden määrästä nipistetään sen verran, että yksi vapaastisyöntipäivä mahtuu mukaan. Hiilareita tulisi tankata paljon, jotta elimistö huijattaisiin luulemaan, että lisää energiaa on tulossa ja täten aineenvaihdunta pysyisi vilkkaana. Kun kerran viikossa energiavarastot täytetään, on mahdollista treenata seuraava viikko todella kovilla tehoilla. Tämä lisää energiankulutusta, nopeuttaa palautumista ja auttaa lihasten muokkaamista. Tällainen tankkauspäivä boostaa aineenvaihduntaa ja edistää tulosten syntyä, kun on pitkään eletty samalla energiansaannilla.
On hauska huomata, miten nyt 12 viikkoa myöhemmin suhtautuminen vapaastisyöntipäivään on muuttunut. Ylipäätään suhtautuminen syömiseen on muuttunut. Podin joitakin viikkoja sitten kolmen viikon flunssaa ja poskiontelotulehdusta. Sairastaessani en tehnyt itselleni rajoituksia, vaan päätin, että jos tekee jotakin mieli, syön. Kipeänä ei tee mieli syödä superterveellisesti, varsinkin vihannekset saivat kyökkimään. Aluksi herkkupäivän tultua ajattelin, että nyt sitten saa sitä karkkia! Karkki on oikeastaan ainut heikko kohtani, en niinkään himoitse esimerkiksi sipsiä tai leivonnaisia, mutta karkit ovat ihan parasta! Ainakin olivat.
Ensimmäisten viikkojen lauantaisin pidin herkkupäivän ja ostin silloin yleensä irtokarkkeja. Usein ostin enemmän kuin koskaan loppujen lopuksi söinkään. Kun oli lupa syödä jotakin mikä viikolla oli niin sanotusti kiellettyjen listalla, sitä ei enää tehnytkään mieli. Olo seuraavana päivänä melkein luvan pakottamana syötyjen karkkien jälkeen oli turvonnut ja pöhöttynyt. Ei ollut kauhean hyvä olo. Näiden päivien jälkeen kaipaa sitä puhdasta ruokaa, jolloin lautasella on sopiva määrä vihanneksia, paljon salaattia ja proteiini- sekä hiilihydraattipitoista ruokaa. Joskus ateriat tuntuvat niin suurilta, että pitää ihan pinnistellä, jotta viimeiset haarukalliset menevät suuhun asti. Tosin on turvallista syödä, kun tietää syövänsä sopivasti. Enää en myöskään ajattele ensimmäiseksi jotain suuhun laittaessani kaloreita vaan sitä, millaista ruokaa sinne laitan.
Muistan, että flunssaa sairastaessani pohdin ensimmäistä kertaa ihan ajan kanssa suhdettani ruokaan ja treenaamiseen. Missä menee omat rajani? Mitä haluan tältä kaikelta? En ole treenaamassa kisoihin, joten miksi kiduttaisin itseäni kieltämällä kaiken hyvän, kun tarkoitus on löytää tasapainoinen omaan elämäntyyliini sopiva suhde ruokailun ja treenin välille. Sitä paitsi nyt on kesä! Mielestäni Fitnesspäiväkirjojen Venla Savikuja edustaa erittäin terveitä arvoja ja suhdetta ruokailuun. Hän välittää onnistuneesti esimerkin, jonka haluaa antaa; että normaalilla terveellisellä ruokavaliolla ja kovalla treenillä voi saada hyviä tuloksia, eikä mitään tarvitse kieltää kokonaan. Ja että herkutellakin saa. Tarkoitus on tehdä terveellisestä elämästä elämäntapa ja on parempi tehdä pieniä pysyviä kuin radikaaleja isoja muutoksia. Ensimmäistä kertaa rajoja pohtiessani, en vielä ihan ollut varma, missä kohtaa omani menevät. En löytänyt vielä oman elämäni pelisääntöjä.
Nyt kun olen treenannut kovaa ja myös uskaltanut soveltaa itse treenipäiviä esimerkiksi vaihtaessani salitreenin kävely- tai juoksulenkkiin, en ole kokenut huonoa omaatuntoa. Aluksi olin henkisesti ehkä liiankin orjallinen ohjelmille. Olen välillä syönyt esimerkiksi sinihomejuustolla täytetyn, pekoniin käärityn sienen tai croissantin ajattelematta, että se olisi väärin. Elämästä täytyy nauttia. Tärkeintä mielestäni on se, että ei tule suuria notkahduksia tai turhia himoja kieltojen seurauksena. Nyt kun olen löytänyt balanssin syömisen suhteen, on syöminen itsellekin mieluisampaa, kun ei koe tekevänsä mitään väärin. Kuitenkin huolehdin siitä, että lautanen sisältää tarvittavat ravintoaineet ja -määrät. Olen huomannut, että aiemmin ateriakokoni olivat suurempia ja söin harvemmin. Nyt olo pysyy hyvänä läpi päivän, kun syön hyvän aamiaisen, kaksi lämmintä ateriaa ja kaksi-kolme välipalaa. Lisäksi syön päivittäin ravintolisinä C- ja D-vitamiinia, sinkkiä, omega 3 -kapseleita ja multivitamiinitabletin.
Viime perjantaina ostin viikonlopulle jälleen irtokarkkipussin. Kotona muutaman karkin jälkeen ei enää tehnyt mieli. Varsinkaan aterian jälkeen karkkipussi ei houkutellut ollenkaan ja laitoin pussin kaappiin. Söin muutaman karkin vielä lauantaina ja totesin, että nyt kun olen antanut itselleni henkisen armahduksen syödä vapaammin kuin vain puhtaasti tekemällä ruokaohjelman aterioita, ei ole tarvetta yhtenä päivänä viikossa syödä herkkuja. Ei loppuelämäänsä jaksaisikaan syödä samoja ruokia päivästä toiseen, vaan on luvallista soveltaa ja loihtia uusia makuelämyksiä. Nyt olen keskittynyt lähinnä yhtenä päivänä viikossa syömään nimenomaan hiilihydraattipitoisempaa ruokaa, mutta silloinkin usein aamulla tekee mieli aamusmoothieta ja ruokailurytmi pysyy kutakuinkin samana.
Moni, joka urheilee ja syö hyvin, voi sanoa, että lihaksia tehdään keittiössä. Ruokavalio vaikuttaa todella paljon siihen, miltä sisäisesti tuntuu ja miltä ulkoisesti näyttää. Yhdistäessä tervellisen ruoan monipuoliseen liikkumiseen, lihakset paljastuvat ylimääräisen rasvan karistessa ja ääriviivat piirtyvät yhä paremmin. Mikäs sen mukavampaa. Olo on kaikinpuolin juurikin niin hyvä kuin kaikki treenaavat ihmiset mainostavat sen olevan. On niin kevyt, pirteä ja energinen olo! Jopa viime viikolla, kun olin aluksi todella väsynyt totutellessani jälleen jokapäiväiseen työarkeen opintojen jäädessä kesälomalle, yksi salitreeni sai käännettyä koko viikon fiiliksen päälaelleen. Energiaa oli toisella tavalla, vaikka edelleen pieni väsymys painoi. Jälleen treeni ja hyvinvoiva kroppa vahvistivat sen, miksi treenaaminen on niin ihanaa.
Voin siis sanoa, että olen vihdoin löytänyt kroppani hyvinvoinnin ja aivojen mielitekojen välillä kultaisen keskitien. Mielestäni tällä hetkellä terveellisten elämäntapojen ja hyvinvoinnin kannalta tulee niin paljon tietoa (lue: epäsuoraa painetta) joka tuutista, että se oli myös syy sille, miksi itse mietin omaa suhtautumistani pitkään. Pitää opetella tuntemaan omat rajat ja tehdä niistä sellaiset, joiden rajoissa voi rehellisesti tuntea hyvää oloa. Millään kisadieetillä ei tavallisesti treenaavan ihmisen tarvitse olla, eikä kaikkien herkkujen tarvitse olla raakakakkuja ja proteiiniherkkuja, mutta voi miettiä, mitä suuhunsa laittaa ja kuinka usein. Elämme kuitenkin vain kerran, joten on hyvä kuunnella kroppaa ja toimia sen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Jollekin se tarkoittaa herkkujen ja sokerin karsimista kokonaan pois, toiselle yhtä herkkupäivää viikossa, kolmannelle jotakin muuta.
Älä mene sokeasti massan mukana, etsi mieluummin itsellesi paras tapa yhdistää treeni ja ruokavalio.
<3 Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti