Hetken aikaa oloni on ollut todella uupunut. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että olen tehnyt melko pitkiä työpäiviä vai siitä, että olen niiden lisäksi stressannut salilla käymisestä. Salilla en ole ehtinyt käydä niin usein töiden jälkeen, koska opettelen edelleen papereiden sivuunlaittamista ja töistä lähtemistä. En vieläkään usko, ettei työni lopu tekemällä, vaikka tämä on jo kolmas kesä samoja töitä tehden. Työhöni kuuluu jokapäiväisiä maksutapahtumia, jotka olennaisesti eivät lopu, vaikka tekisin päivänä x kaikki sillä hetkellä listoilla olevat työt. Olen kuin aasi, jonka pään yläpuolella roikkuu porkkana ja joka paahtaa menemään eteenpäin silmät kirkkaina tuosta porkkanasta ikinä sitä kiinni saamatta. Täytyisi opetella kiittämään itse itseään, sillä työssäni teen paljon niin sanottua näkymätöntä työtä, joka ei näy muille. Usein vaikka itse tiedän tehneeni koko pitkän päivän töitä, koen että pitäisi tehdä vielä enemmän. Monesti olen sanonut lähteväni neljältä ja huomannut, että istun samassa paikassa vielä viidenkin jälkeen... Päivien venyttäminen on ehkä ollut se uuvuttavin tekijä, sillä en halua ymmärtää, etten saa venymisestä huolimatta ikinä kaikkea tehtyä.
Viime viikolla olo oli vähän töttöröö ja torstaina olin sopinut näkeväni ihanaa ystävääni, jonka ajattelin piristävän minua. Asiaa oli vaikka millä mitalla ja kun omia tuntemuksiaan sai purettua ääneen, omakin olo keveni. Tunnelmaa kevensi lisää myös vauvantuoksuiset uutiset! Purskahdin kyyneliin ja juuri ja juuri sain pidäteltyä itseni niin, etten alkanut itkeä kahvilassa. Tiedättehän sen pakahtuneen tunteen, jolloin olo on niin onnellinen, että itkukin tulee hallitsemattomina pyrskähdyksinä! Olin niin onnellinen, että jos joku olisi kysynyt, olenko vielä uupunut, olisin kysynyt, mistä hän puhuu! En edes tiennyt, että jonkun puolesta voi olla näin onnellinen. Juoksin bussipysäkiltä kotiin kertomaan uutisen kuin pieni lapsi, joka juoksee kotiin kokeenpalautuksen jälkeen. Töissä vielä seuraavana päivänä hihittelin yksikseni ja olo oli kaikkea muuta kuin uupunut. Olisi tehnyt mieli huutaa uutinen ääneen, sillä se tuntui niin mahtavalta.
Näiden uutisten lisäksi kesäkuun aikana toiset ystävämme menivät kihloihin. Vihdoin alkaa tapahtua. Tästä hetkestä olemme monien ystävieni kanssa keskustelleet; siitä, kun kaikki alkavat perustaa parisuhdetta entistä vakaammalle pohjalle ja viemään elämäänsä eteenpäin – ja myös luoda uusia elämiä. En olisi uskonut näitä tilanteita etukäteen pohtiessani, että oikeasti olo voi olla näin onnellinen toisen puolesta. Nämä uutiset tulivat samaan aikaan, kun itse poden koirakuumetta ja mietin päivittäin, miten ihanaa olisi, kun olisi oma terassi ja jonkin verran omaa pihaa.
Tänään jouduin pakottaa itseni jättämään työt kesken vähän ennen neljää, jotta ehdin näkemään erästä ystävääni keskustaan. Hetken mietin, että pitäisi saada kaikki tehtyä, mutta pienen päänsisäisen keskustelun jälkeen irtauduin tietokoneesta ja lähdin ajoissa -onneksi. Onneksi, sillä nyt oloni on jälleen energiaa täynnä, vaikka vähän ehkä väsyttääkin! Ihana keskustelutuokio ystävän kanssa Espalla kera kahvin ja jäätelön muutti jännästi kaiken. Keskustelumme aikana huomasin, että nykyisin puhuessani tietyistä kuormittavista asioista, tiedostan valittamisen jo puhevaiheessa. Puhe ei ole valivali–seliseli -höpötystä, jonka aikana kuulija nuokkuu penkissään, vaan etsin ratkaisuja ääneen ja mietin ja pohdin ja ajattelen. Puhun ääneen, mistä asiat johtuvat ja ajattelen, että ehkä näitäkin asioita miettii ensi kesänä kultaisina muistellen.
Puhuimme ystäväni nimenomaan aikaisemmista kesistä, kun olimme yhdessä vuodesta 2011 lähtien useampana kesänä Korkeasaaressa kahvilatyöntekijöinä. Niiden pitkien ja hiostavien turistintäyteisten päivien jälkeen täytyi nostaa jalat kohti kattoa jääkylmän jalkasuihkun jälkeen turvotuksen laskemiseksi. Noina kesinä keskustelimme kyllä tyttöjen kanssa työn epäkohdista, mutta nyt muistan vain hyvät ystävät ja joitakin hauskoja ilmaan jääneitä lausahduksia ja toimintatapoja, joista edelleen puhumme. Olin silloinkin usein päivien jälkeen väsynyt, mutta muistaakseni myös onnellinen. Päivä oli pulkassa ja onnistunut, ja eikös pääasia ole mennä nukkumaan hyvällä mielellä päivästä. Työpäivien aikana ihastelin idyllistä maisemaa ja ajattelin usein, etten ehkä koskaan tule tekemään töitä yhtä kauniissa maisemissa. Tällaiset asiat muistan nyt.
Ehkä tänään oivalsin jälleen, että onni löytyy sisältä. Omasta hyvästä olosta. Onni ei löydy rasvaprosentin pienuudesta, salipäivien määrästä viikossa tai työpäivien pituudesta, saati tienatusta palkasta. Olen antanut onnen tunteen lähteä karkaamaan lomille, vaikka ei sille lomia ole myönnetty. Ihminen jaksaa mitä vain, kunhan sisäinen fiilis on kohdillaan! Jokainen on oman onnensa seppä ja jokainen voi valita, ottaako vastuun omasta onnestaan vai valittaako. Minä en ole katsonut tarpeeksi rehellisesti omaa toimintatapaani vaan etsinyt syitä väsymykselle, vaikka syy on ollut yksinkertainen; olen ollut vain väsynyt ja tarvinnut lepoa. Olen stressannut (eli kuormittanut kehoani entistä enemmän) siitä, etten ole ehtinyt salille, sillä olen tehnyt pitkiä päiviä. Päiviäni olen pidentänyt, jotta saisin enemmän aikaan. No, kuka kiittää? Ei ainakaan kehoni. Tai sainko jotenkin enemmän mehuja itsestäni irti tällä tavoin? En. Voisi kysyä, miten meni noin niin kuin omasta mielestä!? Lisäksi välillä olen raahautunut salille väsyneenä tästä kaikesta ja ollut töissä entistä väsyneempi. Aika hyvin maksimoitu kaikki, mitä ei saisi tehdä. Ups...
Nyt viisaampana kesäkuusta on hyvä aloittaa heinäkuu. Uusi kuukausi tuo uudet haasteet ja motivoi yrittämään parhaansa. Heinäkuussa taidan vähän höllätä otetta asettamatta turhan korkeita tavoitteita. Tavoitteet voisivat olla realistisia ja tavoitettavissa olevia, jolloin niiden saavuttamisesta saisi mielihyvää. Pari salikertaa viikossa vaihtunee pitkään juoksulenkkiin ja otan härkää sarvista ja isken suunnitelmat, joista pidän kiinni, kalenteriin ennen viikon alkua. Täytyy varata riittävästi aikaa työlle, urheilulle ja ystäville.
Hei hei kesäkuu ja tervetuloa heinäkuu
<3 Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti