lauantai 8. elokuuta 2015

Itseni herra

Monesti kuulee ihmisten sanovan, että tulisi elää kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Harva kuitenkaan oikeasti toteuttaa tätä. Sitä saatetaan voivotella ja valitella asioista, jotka eivät todellisuudessa ole edes ongelmia. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista vaan oppimista hyväksymään asiat, joihin ei voi vaikuttaa sekä pienten valonpilkahdusten näkemistä arjen keskellä. Tähän sopisi hyvin lainaus: "Life isn't about waiting for the storm to pass, it's about learning to dance in the rain.". Elämän punainen lanka on asenne. Asenne ratkaisee vaikeina hetkinä, sillä ihminen voi valita antaako ikäville tunteille vallan vai päättääkö yrittää etsiä negatiiviseen asiaan ratkaisua. Negatiivisista tunteista suru täytyy joskus ottaa vastaan sellaisenaan ja antaa itselleen luvan surra. Liiallisuuksiin mentäessä, surun nojalla on helppoa perustella omaa tyytymättömyyttä itseensä ja elämään. Paha olo voikin olla kuin lumipalloefekti; kun negatiivisia asioita karttuu mukaan lisää, siitä ei tule loppua.



Jokainen kokee elämänsä eri tavoin emmekä voi koskaan tietää, mitä toisen päässä oikeasti tapahtuu. Tärkeintä olisi kuitenkin, että jokainen löytäisi sisäisen harmoniansa. Että osaisi nähdä arjessa ilon aiheita ja olla niistä onnellinen. Että osaisi oivaltaa, mistä tässä elämässä on oikeastaan kysymys. Olen ollut aina kiinnostunut psykologiasta ja siten myös itseni tutkiskelusta. Mielestäni on mielenkiintoista ymmärtää, miten voimme tietoisesti muuttaa ajattelutapaamme ja suhtautumista elämään. On todella palkitsevaa huomata oma henkinen kehitys.

Sanoisin, että vain noin reipas vuosi sitten olen huomannut muutoksen omassa ajattelutavassa ja suhtautumisessa elämään. Olen aina ajatellut ja puhunut paljon ääneen, ihmetellyt, pohdiskellut ja kysellyt. Tuo kaikki näkyy myös suhtautumistavassa omaan itseeni, sillä pohdin aina, en pelkästään minkälaisen kuvan itsestäni muille annan, vaan myös, voisinko jotenkin kehittää omaa ajattelutapaani. Löytyisikö vaikeana hetkenä jotakin ihanaa ja piristävää jostakin tavallisesta arkisesta asiasta? Oppisinko hyväksymään, että tietyillä asioilla ei oikeasti ole väliä? Ja kyllä, arjesta löytyy niitä iloisia asioita, jotka saavat tavallisena päivänä hymyn huulille. Ja kyllä, olen oppinut hyväksymään paljonkin asioita, joille en voi tehdä mitään. Tunne on helpottava.


Itse olet itsesi herra ja on väärin, jos annat vallan ulkopuolisille. Oli se ulkopuolinen sitten ihminen tai jokin ulkoinen tekijä, itse olet onnestasi vastuussa. Välillä näkee ihmisiä, jotka käyttävät toisten elämien pohtimiseen niin paljon aikaa, että pahaa tekee. Miksi juuri jonkun toisen elämä kiinnostaa enemmän kuin oma? En puhu tavallisten asioiden puhumisesta, vaan jatkuvasta toisten elämässä vellomisesta. Olen miettinyt asiaa paljon. Miksi maksimoida omaa kurjuuttaan, jos itsellä olisi jollakin elämän osa-alueella kehitettävää? Aika valuu hukkaan, jos keskittyy liikaa muihin. Elät omaa elämääsi, et kenenkään muun. Itseään ei kannata alkaa vertailla muihin vaan tulisi keskittyä ensisijaisesti itseensä. Itsestään voi kehittää parhaan mahdollisen version itsestään, sillä tämän elämän aikana et kuitenkaan tule olemaan kukaan muu.

Olisi joskus hyvä muistaa olla kiitollinen siitä, jos pystyy kävellä kahdella jalalla, urheilla tai on perusterve. Kaikki eivät ole. Ihmiset, jotka eivät pysty näihin asioihin, ovat varmasti vihaisia pienistä asioista kroonisesti valittaville. Kuitenkin jokaisen elämään kuuluu ärsyttäviä tekijöitä ja inhottavia velvollisuuksia ja joskus itsekin ajattelin, että on todella väärin ärsyyntyä vaikka siitä, että täytyy lukea sanakokeeseen eikä ole paljon aikaa. Toisaalta näidenkin tunteiden hyväksyminen on osa arkea, ja kun hyväksyy ärsytyksen ja hyväksyy, ettei tilanteelle mitään voi, syyllisyydentunne omista tuntemuksistaan yllättäen vähenee! 


Olen ollut — ja olen edelleen, mutta vähenevässä määrin — melkoinen stressaaja. Stressaannun helposti asioista ja ahdistus luhistaa minut tekemättömyyteen. Tähän stressiin usein auttaa paperi ja kynä, minkä jälkeen tulee hieman tyhmä olo. En edes tiedä, miksi stressaan? Kaikki on hallinnassa.

Olen huomannut, että itseni kriittinen tutkiskelu on muuttanut minua. En enää stressaa puoliakaan niin paljon kuin aiemmin ja niinä hetkinä, kun huomaa selättäneensä stressin, olo voi olla ylpeä. Stressin aiheet ovat kaikki siinä, käsinkosketeltavissa, mutta en pystyn toimia päästämättä niitä pääni sisään. Tiedostan tehtävät asiat tai muut stressiä aiheuttavat tekijät, mutta pystyn toimia hoitaen asian kerrallaan ja olla ottamatta elämää liian vakavasti. On mielenkiintoista, miten paljon sitä itseään voikaan kehittää. Siksi juuri en voi ymmärtää ihmisiä, jotka keskittyvät märehtimään muiden asioista, kun olisi se oma elämä hoidettavanaan. 

En koskaan tahtoisi olla kukaan muu, en edes vaikka virheitä itsessäni en voi koskaan korjata. Tiettyihin asioihin en pysty itse vaikuttamaan, mutta osaan itsessäni voin. Itse olen itseni yksityisyrittäjä, jonka täytyy pitää putiikki pystyssä. Kehitetäänhän niitä yrityksiäkin, käydään koulutuksissa ja pidetään psyykkisestä hyvinvoinnista huolta. En voisi kuvitella, että vertailisin itseäni tosissaan kehenkään toiseen samalla tuntien itseni huonommaksi. Ehkä nuorempana olen halunnut olla kuin idolini, mutta ne tunteet olivat toisenlaisia. Niistä ei aiheutunut paineita vaan ne motivoivat ja ohjasivat oman identiteetin kehitystä. Se on positiivista vertailua. Nykyisin itsensä olisi helppo löytää vertailemasta toisiin, kun sosiaalinen media on yksi isoimpia asioita jokapäiväisessä elämässämme. 























En haluaisi elää kenenkään kautta tai olla riippuvainen kenestäkään. Olen kokenut reilu puolitoista vuotta sitten melko lailla kaikkea sitä, mitä en itse ikinä haluaisi omaan elämääni. Näin eräässä perheessä kaukana Suomesta kateutta, mustasukkaisuutta, riippuvaisuutta ja kontrollointia niin paljon, että luulin olevani saippuasarjan kuvauksia seuraamassa. Parisuhteissa ihmiset voivat ajautua todella läheisriippuvaisiksi, jos luottamusta itseen ja kumppaniin ei ole. Äkkiä voi ahdistua ja ripustautua toiseen, mikä voi monesti koitua suhteen kohtaloksi. Mietin vain, miten ahdistavaa voikaan ihmisestä olla, jos aikatauluttaa oman elämänsä seuraten ja vahtien toista hänen kaikkiin menoihinsa.


Parisuhteessa jokainen on omasta tahdostaan eikä kukaan voi pakottaa toista olemaan osana suhdetta. Onnellisessa suhteessa on kaksi itsenäistä ihmistä, jotka uskovat ja luottavat toiseen osapuoleen varmistelematta asiaa. Mikäli näin ei ole, on hyvä pysähtyä miettimään, miksi on osana epävarmaa ja pahaa oloa tuovaa suhdetta.

Ei tee pahaa, jos jokainen välillä tarkastelee, onko varmasti itse itsensä herra. Teen tätä itse useinkin ja välillä yritän tavoitella tasapainoa elämässäni niin paljon, että se itsessään luo pientä stressiä. Tutkiskeluhetki on hyvä lopettaa siihen ja luovuttaa elämä etenemään omalla painollaan. Joskus asiat on hyvä hyväksyä sellaisenaan, jos niihin ei voi vaikuttaa, ja siitä huolimatta voi löytää arjen keskellä pieniä iloja ja osoittaa välittämistä pienin elkein!


Meille on annettu hieno elämä ja jokaiselle avain siihen.

Ihanaa viikonloppua! 
<3 Iida




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti