Mistä olen kotoisin?

Kun minulta kysytään, mistä päin tulen, jään monesti miettimään, että niin... mistä minä oikeastaan tulen. En jaksaisi joka kerta aloittaa selittämään syytä sille, miksen oikeastaan tunne tulevani mistään ja samaan aikaan koen olevani kotoisin monestakin paikasta. En koe olevani kotoisin pelkästään Etelä-Pohjanmaalta, vaikka siellä melkein puolet elämästäni olenkin asunut.

Tribune Tower

Olen syntynyt Oulussa ja asuimme siellä siihen saakka, kun olin nelivuotias ja muutimme Amerikkaan, Chicagoon. Chicagossa asuimme puolitoista vuotta ja siellä kävin Kindergartenia, joka vastaa Suomen esikoulua. Minulle pakattiin sini-kirkkaaseen koulutarvikeboksiin kirjoitus- ja askartelutarvikkeet ja mielestäni niin hienot violetit sakset. Monet, joille kerron historiastani, sanovat kysyvästi, että minähän en varmaan muista tuosta ajasta kovin paljoa. Muistan paljon. Luulen, että se johtuu siitä, että en ole asunut yhdessä paikassa koko lapsuuttani, vaan minulle on kertynyt monia muistoja eri kaupungeista ja maista.

Vielä tänäkin päivänä jokin tuoksu tai maku voi tuoda mieleeni muistoja Jewel Osco -ruokakaupan jostakin osastosta tai amerikkalaisesta karkkipussin karkista. Muistan senkin, kun jo nelivuotiaana menin äidin luokse irronneen hampaan kanssa, eikä hän uskonut minun puhuvan totta ennen kuin näytin. Opin myös uimaan viisivuotiaana ja sukeltelin varsinaisena vesipetona asuinalueen uima-altaalla harva se päivä. Yksi asia, mitä jankutin niin kauan, että sen sain, oli kaupasta ostettava valmis lunch box. Vaikka ne oli tarkoitettu vähän isommille, tahdoin sellaisen joka kauppareissulla. Ja sen yhden kerran, kun sen sain, muistan menneeni kotona ensimmäisenä olohuoneeseen mutustamaan juustoa ja keksiä. Huonoista muistoista mielessäni on ainoastaan pelko vessanpöntön korkealla olevasta vedestä. Amerikassa vessaa vetäessä vesi tuli välillä pöntön yli ja viisivuotiaalle tapahtumat piirtyvät mieleen isommassa mittakaavassa kuin todellisuus varmasti oli. Edelleen, jos vesi on pöntössä korkealla, varmistan että reitti vessasta on selvä, mikäli vesi lähtee pyörteessä nousemaan.

Koulubussiin osoite rinnassa, jotta lapsoset löytävät oikeaan paikkaan.

The Buckingham Memorial Fountain, Chicago

Olen onnellinen monista muistoista, joita olen saanut kerätä pienestä iästä lähtien. Pienenä ei edes ymmärtänyt, miten kiitollinen jonakin päivänä voi vanhemmilleen olla siitä, että on päässyt näkemään ja kokemaan näin paljon. Omat kokemukseni ovat olleet vain positiivisia, ja jos joku pelkää ottaa lastaan koulusta pois ulkomaankomennuksen/-matkan ajaksi ja matkustaa uuteen maahan, sanoisin että älkää empikö. Niin vähän se ottaa verrattuna siihen, paljonko se antaa.

Puhelu Suomeen ennen Skypeä,
WhatsAppia tai FaceTimea oli
harvinaista herkkua

Muutimme Suomeen, kun olin 5,5-vuotias ja vanhempani ostivat omakotitalon Etelä-Pohjanmaalta. Muistan, kun käännyimme tulevalle kotitielle kylmänä tammikuisena päivänä ja autossa äiti kysyi, tiedämmekö siskoni kanssa, minne olemme matkalla. Luulin, että joillekin vieraille. En oikeastaan muista, mitä ehdotin. Kun astuimme valkeaan, isoon ja tyhjään omakotitaloon sisään, se tuntui todella jännittävältä ja kiehtovalta. Minulla on tuolta ajalta kolme muistoa. Koomisin on se, kun juoksin päin lasiseinää innoissani uudesta talosta näkemättä seinän olemassaoloa ja lensin selälleni. Muut muistot olivat After eight -suklaat, joita talossa oli tarjolla ja Trip-pillimehut, joita siellä siskoni kanssa joimme. Loppujen lopuksi talosta kehittyi tärkeämpi paikka kuin olisin osannut kuvitella, enkä tahtoisi vanhempieni myyvän sitä koskaan.

Suomessa kävin englanninkielistä leikkikerhoa kansalaisopistolla, jotta kielitaito pysyisi yllä. Syksyllä aloitin eskarin Etelä-Pohjanmaalla pienessä koulussa mäen päällä, jota ympäröi metsä, ja jonne monet mieltä lämmittävät muistot liittyvät. Olin vajaan lukuvuoden verran koulussa kunnes keväällä ollessani melkein 7-vuotias, lähdimme jälleen maailmalle. Italiassa asuimme Pohjois-Italiassa Gardajärvellä, joka sijaitsi Alppien juurella. Tuolta ajalta minulla on paljon muistoja. Oli aina yhtä mukavaa lähteä markkinoille, joilta yleensä sain uuden kynsilakan ja erityisesti yksi mintunvärinen kynsilakka on jäänyt mieleeni. Väri saattoi olla suosiossa siksikin, että rakastin keskustassa olevasta jäätelöpaikasta saatavaa italialaista minttusuklaajäätelöä. Jäätelöä on ikävä, samoin sitä tiettyä porkkanamehua, jota Italiasta sai. Ei varmasti tarvitse mainita muistelevansa haikeudella vanhoja, kapeita katuja tai pitsoja rinteessä sijaitsevassa köynnöskasvien koristamassa ravintolassa hulppealla näköalalla. Asuimme Italiassa puoli vuotta ja aloitin jälleen ensimmäisen luokan Suomessa, siinä samassa pienessä keltaisessa koulussa mäen päällä. 

Desenzanossa rannalla, Italiassa

Ensimmäisen luokan keväällä suoritin loput ekaluokkalaisen velvollisuudet kotikoulussa, kun huhtikuussa suuntasimme Amerikkaan kokoonpanolla, johon silloin kuului vanhempieni lisäksi minä, siskoni ja ensimmäinen veljeni. Tuosta ajasta mielessäni  on huvittava muisto siitä, kun ahmin Aapisen loppuun sängyn alla, jotta voin ylpeänä mennä kertomaan äidilleni, että sain luettua sen ennen kuin kouluvuosi oli ohi. Heräsin aina aamuseitsemältä katsomaan Pokémonin uuden jakson ja itku tuli, mikäli en äidin herätyksestä huolimatta ollut herännyt. Siellä oltiin Pokémonissakin Suomen jaksoja edellä. Tuossa kerrostalossa asuimme kesän loppuun saakka, kunnes palasimme lopullisesti Etelä-Pohjanmaalle. 

Etelä-Pohjanmaalla aloitin pesäpallon, jota lajille uskollisena pelasin melkein kymmenen vuotta. Hoidin hevosia ja työskentelin 16-vuotiaasta saakka siivoamassa naapurin kotia, tein puutarhatöitä, työskentelin jäätelökioskilla ja kangaskutomon myyntipäivillä. Kävin ala-asteen, yläasteen ja lukion siellä. Lukiossa maailma alkoi houkutella ja tuntui, että olin saanut niin ison maistiaisen maailmaa jo pienenä, ettei pieni kaupunki enää riittänyt. Tahdoin eteenpäin, isommille vesille. 

Eilen havahduin siihen, että olen asunut 4,5 vuotta Helsingissä ja tuntuu kuin olisin muuttanut lapsuudenkodistani eilen. Kaikkihan tietävät sen sanonnan, että tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut ja kun katsoo taaksepäin, kaikki on toisin. Mieleni on täynnä ihania muistoja ympäri maailmaa ja jollakin tasolla veri vetää ulkomaille. En haluaisi luopua koskaan asunnosta Suomessa tai muuttaa pysyvästi pois, mutta voisin asua talvet muualla, jos se olisi mahdollista. Kuitenkin, kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, yleensä vastaan että Etelä-Pohjanmaalta säästyen tällaiselta tarinalta. Kuitenkin sukuni on sieltä sen lisäksi, että olen asunut siellä elämästäni noin 12 vuotta. Mielessäni ja sydämessäni olen kuitenkin muutakin kuin vain Etelä-Pohjanmaan tyttö.

Sunnuntaiterkuin

<3 Iida

Disney World, Florida / syyskuvia, Chicago