lauantai 26. joulukuuta 2015

Kolme aikavyöhykettä eteenpäin

Tänään matkamme jatkuu kohti Sydneyä. Jännää! Olenkin jo vähän odottanut Australiaa. Jokainen matkan etappi jännittääkin vähän. Omatoimimatkalla joutuu/saa räätälöidä matkan itse, mutta tuntuu, että pakettimatka on helpompi – ainakin siten ajattelee, kun on pidemmällä matkalla ja hoidettavaa on paljon. Tietysti on hauskaa matkustaa monella tavalla, mutta tässä matkustustyylissä jännittää se oma vastuu; onhan kaikki muistettu varata, ostaa, tulostaa ja ollaanhan aikataulussa. Kaikki lisäosat, jotka pakettimatkaan voi ostaa ja maksaa matkaa varatessa, pulitetaan omatoimimatkalla paikan päällä ja hinta ei välttämättä ole etukäteen tiedossa. Kyllähän omatoimimatkallekin saa ostaa ja tilata palveluita, mutta silloin kukaan pakettimatkan matkanjärjestäjistä ei ole huolehtimassa kaikkia bussin kyytiin.



Reissaaminen on raskasta, vaikka se onkin ihanaa ja rentouttavaa. Olemme huomanneet, että tulee todella orpo olo kadulla kävellessä kaikkien mustapäisten ihmisten keskellä. Kaikki ovat aasialaisia, lukuunottamatta ehkä noin kymmentä valkoihoista pariskuntaa, jotka täällä ollessamme olemme nähneet. Olen jäänyt miettimään, että miten orpo vähemmistölle voikaan Suomessa tulla, jos me tunnemme itsemme täällä niin erilaisiksi. Monet aasialaiset ovat myös täällä turisteina, mutta he silti sulautuvat melko sujuvasti väkijoukkoon.

Singapore on ollut todella rauhallinen ja turvallisen tuntuinen paikka jopa iltaisin. Tunnelma on ollut mukava ja kaikkialla on hiljaista. Täällä meininki on tietyssä määrin kuin Suomessa. Kaikki on aika säädeltyä ja säännösteltyä. Täällä on ollut muutamia roskia tien vieressä ja muutamat paikalliset ovat sylkeneet kadulle, joten mikään ei siis ole mustavalkoista, vaikka sanotaan roskaamisen, sylkemisen ja purkan syömisen olevan ehdottoman kiellettyä. Kaiken kaikkiaan kaupunki on todella puhdas ja siisti. Asutus on taivaalla korkeissa kerrostaloissa, sillä kaupunki ei ole ihan hirveän iso ja kaikki tärkein on rakennettu kävelymatkojen päähän toisistaan. Liikkuminen täällä on siis helppoa. Ihmiset ovat melko palvelualttiita, ainakin oman kokemukseni mukaan, vaikka vaatekaupoissa samassa ajassa kuin paikallinen palveli yhden asiakkaan, suomalainen olisi palvellut kolme. Siinä kesti ikuisuus... Asenne työhön saattaa olla siis toisenlainen täällä.




Kaupunkilomakohteeksi aika täydellinen valinta. Täällä on aika kallista, joten rahaa kannattaa varata. Ruoat saattavat olla joissakin paikoissa ihan vähän halvempia kuin Suomessa, mutta alkoholi ja muut juomat ovat vähintään yhtä kalliita. Jos haluaa harrastaa myös auringonottoa, kannattaa valita hotelli, jossa on hyvä uima-allas tai vierailla Sentosan saarella. Sentosassa emme käyneet, sillä tekemistä oli paljon ja luimme sen olevan aikamoinen turistikohde, jossa kaikki tekeminen maksaa. Eivätkä rannat ole aitoja, vaan hiekka on tuotu Hawaijilta asti. Pääsemme Australiassa rannoille, joten päätimme täällä ollessamme pyhittää ajan kaupunkilomailulle. Hyvä kokemus kaupunkilomasta, tänne voisi tulla uudelleenkin. Taidan kuitenkin olla niin rantaihminen, että huulille nousee hymy, kun ajattelee seuraavaa kohdettamme – Sydneyä. 

Nyt siirrymme eteenpäin! Kuulemisiin Sydneystä! :)
<3 Iida


perjantai 25. joulukuuta 2015

Erilainen joulu

Yleensä jouluaattona heräilen kahdeksan maissa kinkun tuoksuun vanhempieni luona ja hipsin alakertaan, jossa äitini valmistelee aamiaista ja päivän jouluruokia. Joulusaunan jälkeen syömme riisipuuroa, teevee on auki taustalla ja sieltä tulee Joulupukin Kuumalinja sekä Lumiukko. Usein kuusi koristellaan aattoaamuna, ellei sitä jo edellisenä iltana ole tehty. Saunomisen ja riisipuuron syömisen jälkeen laittaudumme ja pukeudumme juhlavaatteisiin. Yleensä vanhempieni kotiin on kokoontunut (viime ja tätä vuotta lukuun ottamatta) paljon sukua ja meillä vietetään yleensä iso joulu. Äiti on leiponut ja valmistanut ruokia koko joulukuun, ellei osaa jo marraskuussakin, joten tarjottavaa on yllin kyllin ja pöytä näyttää aina niin kauniilta.





Tänä vuonna jouluaatto ei näyttänyt ihan tältä. Aattoaamuna väsytti aikaeron edelleen painaessa. Lentokoneessa ei juuri saanut nukuttua ja valvoimme niin monta tuntia putkeen, että Singaporeen saavuttua olo tuntui humalaiselta. Olemme venyttäneet kaksi ensimmäistä päivää kohti oikeaa rytmiä (ensimmäisenä hotelliin vaihtaen ja sen vuoksi melko paljon säätäen ja toisena päivänä shoppaillen) , mutta aattona oli pakko ottaa aamupalan jälkeen pienet unet. Sen jälkeen kävimme hotellin salilla treenaamassa lisäenergian toivossa, jonka jälkeen suuntasimme syömään - todellakin energisempinä! 


Illalla kävimme 1-Altitude -nimisessä Rooftop Barissa. Nousimme hissillä 62. kerrokseen ja kävelimme portaita vielä 63. kerrokseen. Hississä korvat menivät useasti lukkoon hissin noustessa nopeasti ylöspäin. Tämä maksoi noin 32 euroa ja siihen sisältyi sisäänpääsy, drinkki ja lasi shampanjaa. Kokemus oli todellakin sen arvoinen, sillä 1-Altitude on maailman korkein ulkona sijaitseva baari ja Singaporen korkein paikka. Alas katsominen tuntui kyllä hurjalta, mutta lähinnä olimme vain haltioituneita maisemista.










Kun olimme parin tunnin päästä juoneet drinkkimme ja kippistäneet joulun kunniaksi, lähdimme etsimään kivaa ja rentoa ruokapaikkaa. Päädyimme Clarke Quayn WINGS Bariin. Siellä söin Kana Caesar -salaatin, sillä minun on nyt ulkomailla tehnyt ihan hirveästi mieli salaattia. Mocktail, jonka tilasin, oli ihan parasta! Sanoinkin, etten enää tilaa koskaan mitään alkoholillista, koska tilaamani Shirley Temple Mocktail oli paras luultavasti koskaan juomani drinkki. En tiedä, mikä tämä alkoholijuttu on, mutta sitä ei juurikaan tee nykyisin mieli ja joudun aina pyytää Miikaa tyhjentämään lasini. Alkoholiton vain jostain syystä maistuu suuhun paremmalta.

  
Jouluaatto tänä vuonna oli hieman erilainen, emmekä Suomen joulua yrittäneetkään mukailla. Ei joulu ulkomailla ole samanlainen, vaikka miten näkee joulukoristeita, -kuusia ja kuulee joulumusiikkia. Täällä nautitaan joulusta lämmössä palmujen alla. Joulupäivän aloitimme altaalla ja seuraavaksi lähdemme Chinatowniin käppäilemään sekä katsastamaan Orchard Roadin hulppeat jouluvalaistukset. Lämpöä on jälleen yli 30 astetta ja varmasti auringossa vielä enemmän. Väriäkin alkaa vähitellen tarttua pintaan, jippii!

Ihanaa jouluaikaa kaikille! :)
<3 Iida

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kannattaako pihistely?

Tällä reissulla olen oppinut, että matkoilla ei kannata pihistellä. Vaikka onkin hyvä budjetoida etukäteen ja tehdä taloudellisia valintoja, koen että meidän lomamatkan ensimmäisen kohteen suunnittelussa pihisteltiin liikaa sen vuoksi, ettei matkan muita osia ollut silloin vielä ostettu. Luulimme varanneemme hyvän hostellin, mutta todellisuus ei näyttänyt samalta kuin kuvissa. En ollut koskaan majoittunut lomallani hostellissa, mutta tämä kyseinen hostelli vaikutti kuvien perusteella hyvältä, joten ajattelimme että miksipä ei. Muissa kohteissa meitä odottaa onneksi tasokkaammat majoitukset, mutta Singaporen majoitusta varatessamme emme vielä tienneet lopullista hintaa matkalle ja lähdimme todella edullisesti liikkeelle matkan suunnittelussa. Eilisten kokemusten nojalla joudun kyllä sanomaan, että tästä lähtien jätän hostellit suosiolla hausta pois ja säästän hieman enemmän rahaa, jotta saan hotellin, jossa on mukava olla.




Eilen saavuimme hostellillemme, kun olimme matkustaneet yhteensä 26 tuntia. Meidän piti keksiä tunniksi tekemistä, kun sisäänkirjautumista ei voinut tehdä ennen kello kolmea iltapäivällä. Lähdimme syömään vaatteiden vaihdon jälkeen ja kun palasimme kirjautumaan hostelliin ja näkemään huoneemme, istahdimme sängyn reunalle. Istuimme molemmat ensin hiljaa vierekkäin, kunnes hiljaisuuden rikkoi väsynyt nauru, joka muuttui itkunauruksi. En tiennyt, mitä sanoa, mutta sitten sanoin ääneen sen, mitä kumpikin ajatteli; varataan hotelli. Niinpä mentiin booking.comiin katsomaan, mikä politiikka olisi hostellin perumisen kanssa, ja kun se helposti onnistui, varasimme hotellin. Oli selvää, että jouluaika on kallista aikaa hotelleissa, mutta löysimme hyvän tarjouksen viiden tähden hotellista ja tartuimme syöttiin heti!


Kun olimme päässeet hostellin avaimesta eroon ja saaneet rahamme takaisin ensimmäisen yön hintaa lukuun ottamatta, lähdimme kohti hotellia. Lämpötila heitteli varmaan siellä +36 - +40 asteessa. Oli matkalaukku, oli käsimatkatavarat, oli käsilaukku. Hetken 25 kiloa edestakaisin hinaillen löysimme kaiken väsymyksen ja hikoilun keskellä perille. Taksilta kyytiä kysyessämme taksikuski nauroi, että osoite on aivan kävelymatkan päässä. No, siinä vaiheessa ei ihan siltä tuntunut, kun oli jo tovin selkä hiestä märkänä kantanut tavaraa painostavassa ilmassa uudessa maassa. Hikoilua ei auttanut se, että olin jo hetken nähnyt mielessäni skenaarion, jossa matkalaukustani irtoaisi pyörä – no niinhän siinä sitten kävi että pyörä irtosi! (Rinkka siis vaihtui matkalaukkuun viime hetkinä ennen Suomesta lähtöä. Alkuperäinen rinkka-ajatus olisi tässä tilanteessa ollut parempi vaihtoehto, mutta mistäpä tätä olisi voinut arvata.) Loppumatkaksi vaihdettiin laukkuja ja Miika kantoi minun laukkuni ja minä toin kaikki muut. Voitte arvata, että olimme nääääin helpottuneita, kun vihdoin pääsimme hotellihuoneeseemme!

Ensimmäisen hotellin/hostellin bookkaamisessa olimme liian säästeliäitä. Aina kannattaa valita huone, jossa on mukava olla – vaikka siitä maksaisi vähän enemmän. Likaisessa, tahmaisessa ja epäilyttävässä huoneessa ei ole mitään positiivista. Tiedämme jatkossa, että majoituksessa liiallinen säästäminen ei ole säästöjen arvoista. Joskus rahalla voi ostaa onnea ja hyvää mieltä!







Hotellivaraukseen sisältyy kattava aamiainen ja hotellista löytyy erilaisia aktiviteetteja. On iso tenniskenttä, kuntosali ja ulkona uima-allas, jacuzzi sekä terassi. Henkisesti ja fyysisesti hiostavan ensimmäisen päivän jälkeen kaikki alkaa tuntua voitolta ja mieli alkaa rentoutua. Naureskelimme, että miksi yritimme tehdä tätä jotenkin toisin; olisi vain heti pitänyt varata tällainen hotelli! Joulukin on ihana viettää täällä, kunnon hotellissa, josta voimme kenties ostaa jouludinnerin huomiseksi! Nyt on rentoa!

Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan, mutta minä sanon; ei enää hostelleja omilla lomamatkoilla.

Paljon terveisiä lämmöstä! Sinistä taivasta ei näy, mutta onneksi auringon valo on sen verran voimakas, että se paistaa (saasteiden?) läpi ja lämpöä riittää! :)

<3 Iida 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Tulevaisuudessa projekteja?

Olen jo useammin sanonut, että uskon jokaisen asian elämässä ohjaavan kohti sitä oikeaa, juuri sinulle tarkoitettua tietä kohti. Joskus en olisi osannut arvata, mitä muutaman vuoden päästä opiskelisin ja mitä olisin sitä ennen opiskellut. Luulin, että opintoni keskittyisivät psykologiaan, mutta nyt olenkin ihan toisella alalla, lukemassa liiketaloutta ja suuntautumassa yrittäjyyteen. Lukion jälkeen suoritin toki psykologian ja kasvatustieteiden perusopinnot sekä sen jälkeen merkonomin paperit, mutta enpä osannut joskus ajatella, että elämä näyttäisi näin mutkikkaan reitin kautta ne mahdollisuudet, joita en olisi suoralta kädeltä osannut opon tapaamisessa vielä 18-vuotiaana sanoa haluavani. Vähitellen minäkin, joka olen niin kovin suunnitelmallinen, alan oppia, mitä eläminen tarkoittaa. 

Järjestimme viime viikon keskiviikkona Hyvinvointipikkujoulut -tapahtuman Haaga-Helian Pasilan kampuksella ja tapahtuma onnistui erinomaisesti. Järjestimme tapahtuman yrittäjyyden projektijohtamisen kurssilaisista koostuvan tiimin kanssa ja aloitimme suunnittelun heti syksyllä koulun (ja kurssin) alettua. Olisimme saaneet valita tapahtumaksi myös toimeksiannon, jossa olisi ollut jo valmiit raamit tapahtuman järjestämistä varten, mutta sen sijaan halusimme toteuttaa projektin itse alusta loppuun, aina verkostoitumisesta lähtien. Miten mahtavaa olikaan, että niin monet yrittäjät ja yritykset lähtivät meidän nollabudjetilla suunniteltuun tapahtumaan mukaan!



Flow Drinks, http://flowdrinks.com/

Arctic Warriors -piste,  http://www.arcticwarriors.fi/


Jennis Hairdays, Lettitaiteilija Jenni Petänen oli tapahtumassamme loihtimassa ihania lettejä.
Jotakin yhteistyöstä "jäi käteenkin", sillä yhteistyötä on tietyiltä osin suunnitteilla jatkossakin. Muutama mukana olleista yrittäjistä alkoi paikan päällä suunnitella yhteistyötä, joten paikalle saapuminen (ilmaiseksikin) lähes aina poikii jotakin. Moni uusi silmäpari tutustui erilaisiin palveluihin ja tuotteisiin messu-tyylisessä tapahtumassamme. Oli hieno nähdä, miten ihmiset olivat innostuneita hyvinvointiin liittyvistä tuotteista ja palveluista. Palautteissa saimmekin monien ihanien viestien lisäksi kiitosta tämän tyylisen tapahtuman järjestämisestä ja ehdotuksesta, että opiskelijoille järjestettäisiin enemmänkin hyvinvointiin liittyviä tapahtumia. Hyvinvointi on selkeästi se juttu juuri nyt.

Projektien johtaminen oli mieleistä puuhaa ja osoitti ajatukseni projektien järjestämisestä todeksi; nautin siitä niin paljon, että voisin tehdä sitä joka päivä. Tietysti kaikkien muiden työllistävien kurssien keskellä projektijohtamisen kurssi oli yksi muiden joukossa, vaikka tunteja tapahtuman suunnitteluun käytettiin huomattavasti enemmän kuin opintopisteet kertovat. Olisi varmasti vieläkin mahtavampaa työstää erilaisia projekteja työkseen ja toivonkin, että seuraavat siirtoni opintojen suhteen vievät minua lähemmäs unelmatyötäni.



Tehtävälistalta velvollisuudet vähenevät ja parin viikon loppurutistuksen jälkeen lista vaihtuu kokonaan toisenlaiseen To Do -listaan – sellaiseen, jossa lukee "Muista ottaa bikinit ja aurinkolasit mukaan!" ja sellaisia listoja voisin tehdä enemmänkin. Kukapa ei. Olen erittäin innoissani tulevasta vuodesta 2016, joka alkaa Sydneyn värikkään ilotulituksen paukkuessa ja jatkuu kotiin takaisin saapuessa pääsääntöisesti vain mukavien suuntautumisopintojen parissa. Mikä motivoisikaan lomalla akut ladannutta opiskelijaa enemmän! Sen jälkeen ollaankin jo ihan loppusuoralla opintojen suhteen. Jännittävä vuosi on tulossa!

Aurinkoista alkanutta viikkoa!
<3 Iida


Kiitokset vielä yhteistyökumppaneillemme:
adidas
Sats Elixia
Aminopörssi
Flow Drinks
Mikko Vesterinen
Oona Tolppanen
Jenni Petänen
Hoitola Seize
Arctic Warriors
Ruohonjuuri

Sekä tietysti meidän huipputiimille!