Koukussa sosiaaliseen mediaan

Huomaan monesti laittavani puhelimen takkini taskuun tai laukkuun julkisilla paikoilla. Olen yrittänyt jättää puhelimen turhan näpräämisen vähemmälle. Nykyisin hävettää olla puhelin kädessä ja tuijottaa näyttöä; silloinkin, kun sitä tarvitsisi itsensä uuteen kohteeseen navigoimiseen tai kaupan aukioloajan tarkistamiseen. Osa ihmisistä tuomitsee helposti aktiiviset puhelimen käyttäjät ajatellen ehkä, että puhelinta käytetään enemmän huviin kuin hyötyyn. Ongelma on, kuka voi määritellä hyödyn ja kenen osalta.

Mielestäni sosiaalista mediaa ja puhelimen mahdollistamia hyötyjä voitaisiin joskus korostaa enemmän. Meidän ikäluokkamme leikki pienenä ulkona, kun vanhemmat tekivät viikonloppuisin siivoja ja laittoivat ruokaa. Sisälle ei ollut asiaa pariin tuntiin ja tekemistä täytyi keksiä itse. Ja jos ei keksitty, niin sitten vain oltiin tekemättä mitään. Teknologia on kehittynyt vasta meidän nuoruudessamme niin kovaa vauhtia, että muistamme vielä ne ajat, kun internetin käyttöön piti pyytää vanhemmalta lupa ja odottaa 10 minuutin koneen käynnistymisen jälkeen toiset 10 minuuttia, että modeemi yhdisti tietokoneen internettiin. Välillä käytiin ottamassa puhelinjohto pois seinästä ja laitettiin uudelleen pistorasiaan, jos yhteys ei meinannut muodostua.

Kauniista asioista on helppo napata kuva ja jakaa se somessa.

Ensimmäisiä yhteisiä muistoja on helppo tallentaa puhelimen kameralla.

Mutta toisaalta, ajat muuttuvat ja sen hyväksyminen on ehkä negatiivisen ajattelun ongelma. Tietysti lapset käyttävät enemmän puhelinta kuin aiemmin, mutta entä sitten? Ei kai sitä Nokian 3210:ä tarvitse niille tuputtaa, kun tällä hetkellä on muuta tarjolla. Ja miksemme voisi nauttia siitä kehityksestä, jonka eteen monet ovat raataneet? Mielestäni avainsana ja vastaus kaikkeen on kohtuus. 

On mahtavaa olla 90-luvun lapsi. Me muistamme Nintendot ja ensimmäisen PlayStationin, c-kasetille oman laulun äänittämisen ja miten vaikeaa oli pitää tamagotchi elossa. Haaveilimme MicMacin leveälahkeisista housuista, jotka oli pakko saada (ja sitä hienompaa oli, mitä leveämmät lahkeet housuissa ylipäätään oli) ja ne pitkät, raitaiset hiippapipot, joiden pituudesta kilpailtiin ja olit tosi cool, jos piposi laahasi maata. Viihdyimme jouluna saadun Furbyn äärellä nauraen monta viikkoa, Pokémon-korttien kerääminen oli mahtavaa ja Naminami-vanukkaat olivat suurta herkkua. Mutta on myös hienoa, että maailma kehittyy ja muuttuu. Hienoa on myös, että jokainen saa ihan vapaasti päättää, haluaako siitä nauttia vai boikotoida sitä.

Yhteisten aktiviteettien aikana voi mielestäni kuvata ja tallentaa muistoja, jos se on kaikille ok.

En tiedä, miksi täytyy kokea huonoa omaatuntoa, jos kulkee joskus puhelin kädessä. Ymmärrän toki ne vitsit, joita tehdään sen pohjalta, että ihmisistä useimmat tuijottavat julkisilla paikoilla vain puhelimensa näyttöä. Jos kuitenkin pystyy toimimaan normaalisti ilman, että puhelin hallitsee elämää ja pystyy olla törmäilemättä julkisilla paikoilla ihmisiin, ei sen pitäisi sinällään haitata ketään. Kukaan ei tiedä, mihin juuri sinä käytät puhelintasi. 

Olin ajatellut tätä aihetta pitkään, kunnes pari päivää sitten tv:stä tuli Mediataitokoulun lyhytelokuva älypuhelimista. Ensimmäinen ajatus oli, että ei kai puhelimen käyttöä kritisoida nyt teeveessäkin. Mutta kun katsoin lyhytelokuvaa pidemmälle ja tajusin idean, tuli minulle hyvä mieli. Ihmiset saattavat tehdä puhelimellaan jotakin tärkeää, mitä toiset eivät näe. Siksi mielestäni tässäkään asiassa ei tulisi tuomita ketään tietämättä, tuntematta. Nykyisin ihmiset työskentelevät puhelimensa kautta ja avulla ja niitä voi käyttää hyödyksi niin moniin tarkoituksiin, ettemme rehellisesti varmaan osaisi enää elää ilman niitä.

Pitkät välimatkat eivät enää tunnu niin pitkiltä, maapallon toiselta puolelta voi soitella päivittäin.

Matkalla uuteen kotiin syyskuussa 2015.

Minä peukutan sosiaaliselle medialle, puhelimille ja kaikelle kehitykselle. Jokainen saa itse valita välineet ja kanavat, joilla ja joissa haluaa toimia, mutta päätöstä tehdessään ei ole sen enempää oikeassa kuin toisen valinnan tehnyt.

Olen poistanut Facebookin ilmoitukset puhelimeni sovelluksesta ja selaan Facebookin feedin noin kerran päivässä. Huomaan säästäväni aikaa, kun Facebookin ilmoitukset eivät ole häiritsevä punainen pallo f-kirjaimen päällä. Olen myös vetänyt sovelluksen kuvakkeen viimeiselle sivulle, jolloin se ei turhaan muistuttele olemassaolostaan. Selaan Instagramia päivittäin ja olen viimein aktivoitunut Snapchatissa, jota aluksi vieroksuin. Visuaalisesti kauniiden asioiden fanittajana Instagram ja Pinterest tarjoavat ihania kuvia ja vinkkejä tuomaan inspiraatiota arjen harmauteen. Maalaisjärkeä saa käyttää, mutta se ei tarkoita toimimista jonkun toisen mielipiteiden mukaan, sillä oikeaa tapaa käyttää puhelinta ja somea ei ole. 

<3 Iida