lauantai 30. huhtikuuta 2016

Parempi hetken hävetä kuin kauan katua

Kun mietin vuosia taaksepäin, hauskimpia muistoja ovat ne, jotka ovat tapahtumahetkellä aiheuttaneet hieman epämukavuutta, nolostumista, jännitystä tai pelkoa. Usein noiden tunteiden jälkeen on ylittänyt itsensä tai kaveriporukassa nauranut kippurassa tekemälleen mokalle. Silti tilanteita, joissa kokee mainittuja tunteita, monesti pelkää ja välttää. Itsensä likoon laittaminen vaatii paljon.


Toissapäivänä jäin pohtimaan, millaisia asioita vanhana toivoisin, että nuorena olisin tehnyt. Ajatukseni kulkivat monien aasinsiltojen kautta tähän kysymykseen ja mietin, jätänkö tekemättä jotakin sellaista mitä oikeasti haluaisin tehdä, mutta en uskalla tai kehtaa. Portugalissa tunsin onnistumisen tunnetta toimiessani kansainvälisessä ryhmässä, vaikka juuri ennen kurssille lähtöä tuntui, että lähtö tulee koulun kannalta huonoon saumaan. Maailma ei kaatunut ja kurssista jäi vain positiivinen fiilis, enkä missannut koulutehtäviäkään. Voi olla, että hieman vastahakoisen tunteen aiheutti jonkinlainen jännitys ja ajatukset siitä, millaisiin tilanteisiin paikan päällä joutuisi.

En pidä tilanteista, joissa menetän kontrollin. Haluan tietää mitä teen enkä tykkää tehdä asioita, joita en osaa. Kuulostaa typerältä, mutta osittain suomalainen luonne saattaa nostaa tässä päätään; on vaikeaa heittäytyä. Uskon kuitenkin, että mitä useammin heittäytyy, sitä helpommaksi se tulee. Portugalissa ensimmäisenä päivänä tehtävämme ryhmissämme oli sitoa tuntemattoman ihmisen silmät ja kuljettaa hänet koskettamaan kolmea asiaa. Toisena tehtävänä meidän täytyi tehdä yhdestä ryhmän jäsenestä patsas niin, että patsaana toimiva seisoi rennosti ja muut asettivat hänet haluamaansa asentoon. Tällaisissa tilanteissa omaan toimintaan vaikuttaa ympäristö, joten kun kaikki muutkin heittäytyivät, oli helppo hylätä suomalainen pidättyväisyys ja ottaa ilo irti näistä heittäytymistä ja luottoa vaativista tehtävistä. Useampaan kertaan reissun aikana yllätyin siitä, miten oma suhtautuminen asioihin on muuttunut.


Muistan vanhempieni aina sanoneen, että on parempi hetken hävetä kuin kauan katua. En pienenä uskaltanut lähteä julkisissa paikoissa etsimään vessaa, vaan pyysin kolme vuotta nuoremman siskoni mukaan. Pelkäsin, että jos vessa ei löydykään, näytän tyhmältä ja nololta. Yhdessä epäonnistuminen tuntui helpommalta.

Haluan tehdä asioita liikaa miettimättä. Ehkä useammin jos-sanan voisi muuttaa muotoon "kun". Uskon, että harjoittamalla heittäytymistä ja epäonnistumista, kehittyy yhä paremmaksi onnistujaksi ja elämästä voi nauttia vieläkin enemmän. Onnistujathan ovat niitä, jotka ovat epäonnistuneet eniten, mutta silti jatkaneet yrittämistä. Meillä kulttuuriin kuuluu täsmällisyys ja ehkä liian kriittinen ajattelu, joka vaikuttaa varmasti monilla ihmisillä siihen, paljonko uskaltaa yrittää. Itsellemmehän me täällä elämme, joten siitä ajasta joka meille on täällä suotu, kannattaa ottaa kaikki irti. Meillä on niin paljon mahdollisuuksia tässä maailmassa ja monista emme ole edes tietoisia ennen kuin kokeilemme.

Hienompaa kuin aina onnistua, on tehdä asioita, joissa voi epäonnistumisten jälkeen tuntea ylittäneensä itsensä ja yllättyä positiivisesti omista taidoistaan!


Hauskaa vappua!
<3 Iida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti