Onko kaikkea aina pakko kommentoida?

Usein törmää siihen, että ihmiset kommentoivat sellaista, minkä voisivat hyvin jättää sanomattakin. Kesken lauseesi voit ehkä huomata toisen naamalla ilmeen, jonka vuoksi ei huvittaisi jatkaa omaa lausetta loppuun. Ilme saattaa olla halveksuva, väheksyvä, arvosteleva. Sellainen, joka kertoo, ettei henkilö ajattele kertomastasi asiasta - oli se sitten palvelu, tuote, asia, ihminen - mitään positiivista. Joillakin on aina kaikkeen jotakin sanottavaa ja tuntuu, kuin he haluaisivat ilmaista oman mielipiteensä kaikkeen. Silloinkin, kun sitä ei heiltä kysytä. 

Tällaisten ihmisten läheisyydessä alkaa ajan mittaan välttämään tiettyjä puheenaiheita tai yksinkertaisesti puhumaan vähemmän. Aina ei jaksa yrittää selittää, mitä milläkin tarkoittaa, eikä aina halua perustella omia ajatuksiaan. Monesti näillä ihmisillä olisi kuitenkin jotakin negatiivista sanottavaa, oli mielipide mikä hyvänsä.

Mielestäni siitä huolimatta, mitä mieltä itse on, voi olla kuunnella toista, jos tällä on jotakin sanottavaa. Ei kaikkea tarvitse torjua ja tuomita. Mitä sitten, jos joku ajattelee toisin. Mietinkin monesti, miksei tuollaisilta ihmisiltä osaa ikinä siinä tilanteessa kysyä, että mikä tarkoitus sinulla on tuoda mielipiteesi ilmi, kun se ei juurikaan asiaan vaikuta. Että oliko motiivi vain loukkaaminen, sillä kommentti ei juuri muuta saanut aikaan. Uskon, että osa ihmisistä julistaa mielipiteitään tajuamattaan, etteivät ole hienovaraisia ja osa vain haluaa tuoda ajatuksensa vahvasti julki välittämättä toisen tunteista.

Toisten julkinen nöyryyttäminen tai nolaaminen, jollaisina tällaisia tilanteita voi ajatella, on mielestäni väärin. Ei ihmiselle pitäisi tulla mieleenkään tehdä kenestäkään muiden silmissä naurunalaista. Vitsit ja huumori ovat asia erikseen, mutta näin yleisesti. Jos joku lausuu jonkin vieraskielisen sanan väärin, sanoo väärän sanan lauseessaan, en ole heti korjaamassa hänen puheitaan. Jos tiedän, mitä ihminen tarkoittaa, se ja toisen tunteet ovat minulle pääasia. Ei toisen nolaaminen. Jos joku puhuu ylistävästi jostakin, mikä ei kuulu vaalimieni arvojen joukkoon, en ensimmäisenä mainitse siitä hänelle suoraan. Saatan kysyä kysymyksiä, olla kiinnostunut hänen ajatuksistaan. Annan mahdollisuuden. Jos näen, että ihminen on hyvin erilainen kuin minä, en ala puhua hänelle negatiivisesti siitä, millainen hän tai hänen elämänsä on vain koska hän on toisenlainen kuin minä. Miksi tekisinkään niin? Tai jos joku esittelee uutta vaatettaan tai muuta tavaraa, en ala arvostella sitä. Että tuo uusi puhelimesi on kyllä aivan p*ska ja omani on paras. Tai kuinka joku vaatemerkki tai tuote on mielestäni huono. Tai kuinka typerää on käyttää sosiaalista mediaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Olen huomannut, että tunteellisena ihmisenä suurin osa tällaisista muiden suusta tulevista sammakoista tulee otettua melko lailla itseensä, vaikka sitä pyrkii välttämään. Minusta on ajattelematonta, että ihmiset eivät voi osoittaa kuuntelemisen taitoa ja arvostaa toista riippumatta siitä, mistä hän puhuu. Oman mielipiteensä voi tuoda julki epäsuorasti monella tavalla. Hienovarainen voi olla ja voi ajatella, että toinen on niin arvokas, ettei hänelle tarvitse puhua niin, että hän tuntisi olonsa loukatuksi.

Tämä on asia, jota aika ajoin mietin. En osaa vastata tällaisiin yllättäviin ja joskus tökeröihin kommentteihin, vaan hämmennyn. Jos joku on jostakin eri mieltä, olkoon. Tällaiseen kyseenalaistukseen tai arvosteluun täytyisi vastata takaisin yhtä rokeasti. Ei loukkaamalla, mutta esittämällä kysymys, joka saa toisen miettimään mitä tuli sanottua. Elämä on valintoja täynnä.

Ihanaa ja ystävällistä viikonloppua!

<3 Iida 

 Kuvissa Sanni Kujanpää