torstai 9. kesäkuuta 2016

Silmät auki

Viikko vierähti viime postauksesta. Olen ollut tässä sellaisessa pyörityksessä, että ihan pyörryttää. Viime viikolla alkoi Naisyrittäjyyskeskuksen yrittäjyyskurssi, josta viidestä illasta on ollut jo neljä. Kurssi on antanut aivan valtavasti ja tuntuu, että olen ollut taas oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tavannut elämäni kannalta oikeita ihmisiä. Usko ja tieto siitä, että teen oikeita asioita tehdessäni sitä mitä rakastan, luo älyttömän hyvää oloa. Eilen kävin Naisyrittäjyyskeskuksessa mentoroinnissa esittelemässä liikeideani sekä rahoituslaskelmani. Lähdin pois vielä iloisempana kuin sinne menin.


Toukokuun loppupuolelta lähtien olen tehnyt kaiken fiilispohjalta. Ne asiat, joihin olen tunnepohjalta tarttunut, ovat osoittautuneet täysosumiksi. Tämän myötä olen alkanut ajatella vahvemmin, että omia tunteitaan pitää kuunnella. Aina valinnat eivät ole niin sanotusti oikeita, mutta niillä on silti merkityksensä. Olen vihdoin ja viimein löytänyt hyvän balanssin ruokavalion suhteen, vaikka vielä muutama kuukausi sitten oli toisin. Ajattelin ihmisten valehtelevan, kun he sanoivat, ettei heidän tee enää mieli syödä samoja herkkuja niin kuin aikaisemmin. Nyt sanon itse samalla lailla ja kiinnitän enemmän huomiota siihen, miten puhdasta ruokaa kurkustani menee alas. Kun ammattiurheilijat sanoivat, että tulee urheilla ilosta ja hyvästä olosta, mietin että just joo. Ajattelin aluksi miten tekopyhää on, kun monet ihmiset kilpailevat fitneksessä omalla ulkonäöllään tekemättä mitään fyysistä suoritusta lavalla ja julistavat sitä, miten ulkonäön vuoksi ei pitäisi urheilla. Saamme jatkuvasti kaikkialta informaatiota, jonka uskon aiheuttaneen melkoisia ulkonäköpaineita etenkin naisille. Enää ei kuitenkaan mennä kuin pässit narussa, vaan ollaan alettu miettimään, mikä tekee juuri minut aidosti onnelliseksi ja saa aikaan hyvää oloa. Vielä hetki sitten pääni oli näistä ajatuksista sekaisin, mutta nyt kaikki palaset ovat loksahdelleet paikoilleen.


Ehkä seurasin sosiaalisessa mediassa vääriä ihmisiä, ehkä olin ostanut vääriä nettivalmennuksia ja vaihtanut käskystä johonkin ruokavalioon, joka jaetaan koko valmennuksen ostaneelle massalle. Ehkä olin mennyt laput silmillä eteenpäin ja miettinyt, miksen näe mitään. En ollut myöskään kuunnellut tarpeeksi itseäni ja tuntui kuin muutama palanen olisi puuttunut. Ja ehkä nuo väärät asiat olivat sillä hetkellä juuri niitä oikeita asioita, jotta saavutan tämän etapin, jossa nyt olen. 

Siitä lähtien, kun ostin Lean in five weeks challengen, elämäni on muuttunut kokonaan. Silmäni avautuivat. Se laittoi ensimmäistä kertaa minut ajattelemaan itse. Ja sitä kautta olen hankkinut tietoa, ollut kiinnostunut ja pyrkinyt tekemään omasta olostani mahdollisimman hyvän ja ottamaan elämästäni niin paljon irti kuin suinkaan saan. Samaan aikaan olen myös tavannut merkittäviä ihmisiä, joten kaikki asiat tukevat toisiaan. Tuntuukin tyhmältä; miksen ole tajunnut tätä kaikkea aiemmin?

Tuon haasteen ostaessani tein ostopäätöksen samalla mentaliteetilla kuin tänä keväänä olen asioita tehnyt. Ostin sen, koska tiesin, että katuisin jos en ostaisi. Vähitellen aloin tutkia kaikkea ravintoon liittyvää ja luin netistä vaikka ja mitä. Haasteen yksi viikkotehtävä oli postata Facebook-ryhmään jokin ruokavalioon liittyvä juttu. Olen ollut pitkään todella kiinnostunut ravitsemuksesta, mutta vasta nyt olen saanut muutettua ruokavalioni sellaiseksi, että minulla on oikeasti todella hyvä olo. Ja sen jälkeen kaikki muutkin asiat ovat auenneet aivan toisella tavalla. 


Ruokavalio vaikuttaa kaikkeen. Uskon, että se on oikeastaan monen asian perusta. En ole voinut koskaan aiemmin näin hyvin kuin nyt. En tällä hetkellä kiellä itseltäni mitään, mutta en myöskään himoitse esimerkiksi karkkia niin usein kuin aikaisemmin. Olen siinä tilassa, jossa pystyn muuttamaan suunnitelmiani elämän mukaan, eikä mieleni siitä järky. Jos treeni jää tekemättä, maailma ei kaadu. Jos syön herkkuja, en kadu sitä (mutta riippuen määrästä, seuraavana päivänä olo ei välttämättä ole hirveän hyvä). Vihdoin minä päätän, eikä mieleni saa liikaa valtaa. Pitää innostua oikeista asioista ja tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Silloin onnistuu. Ja silloin loppuu yrittäminen ja alkaa onnistuminen. Mikään muutos ei voi tapahtua ulkoa sisään vaan kaiken täytyy lähteä syvältä itsestä. Asioita ei saa pakottaa. Virheitä täytyy tehdä ja jossakin kohtaa jokaisen vastoinkäymisen merkityksen voi ymmärtää kirkkaasti.

Tällä hetkellä elämä on aivan upeaa. Tuntuu, että kaikki hyvä kerääntyy tänne, missä sitä hyvää oloa on. En edes välitä enää samalla tavalla negatiivisemmista asioista, koska minulla on paljon muuta tärkeämpää, mihin keskittyä. Tällä hetkellä saan niin monesta lähteestä samoja viboja, että niiden pohjalta uskon merkityksen ja tarkoituksen voimaan. Näin on tarkoitettu. Minun kuuluu juuri nyt tehdä näitä asioita, joita teen ja tavata nämä ihmiset, jotka olen tavannut. Kaikki vain sopii kuvaan täydellisesti. Ja koska matka tähän olotilaan on kestänyt jonkin aikaa (tai voisi jopa sanoa koko elämäni), olen tästä superfiiliksissä!

Innostavaa torstaita! 
<3 Iida

2 kommenttia:

  1. Ihana Ida, kirjoituksesi sai hymyn huulilleni. Minusta tuntuu niin samalta. Ollaan edetty samaan olotilaan, ehkä vähän erillaista reittiä. Mutta, tärkeintä on, että on hyvä olla oman itsensä sisällä ja olemme löytäneet molemmat oman tien kokonaisvaltaiseen hyvään oloon. Olet ihana ja postauksiasi on mukava lukea <3 Odotan että ehditään nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistä! <3 Se saa hymyn mun huulille. :) Jokainen joutuu etsiä oman reittinsä, mutta jokaisella on mahdollisuus päästä siihen hyvään oloon kiinni, jos vain osaa ja jaksaa sitä etsiä ja siihen uskoa. :) Nähdään! <3

      Poista