Tiistaina illalla puhelimeni soi. Soittaja oli Aira Samulin. Kun kuulin hänen nimensä, tunsin kuinka poskilleni nousi puna. Olin lähettänyt hänelle käsin kirjoitetun kirjeen vain muutamia päiviä aikaisemmin. Olin etsinyt osoitteen Google Mapsista, sillä en tiennyt hänen tarkkaa osoitettaan. Tiedustelin kirjeessä, olisiko meidän ollut mahdollista tavata kakkukahvien merkeissä hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Olisi ollut mahtavaa päästä istahtamaan alas ja jutella hänen kanssaan elämästä, ilosta ja positiivisesta asenteesta. Olisin tehnyt keskustelun pohjalta Ilostu-blogiin jutun. Puhelu oli iloinen kokemus, vaikka tapaaminen ei kiireiden vuoksi onnistunutkaan. Ainakaan sen aika ei ollut vielä.
Ajattelin puhelun aikana, että tuollainen minäkin haluan olla 90-vuotiaana. Ihmisen asenne elämää kohtaan ratkaisee, miten kaikkeen suhtautuu ja miltä elämä lopulta omiin silmiin näyttää. Aina, joka tilanteessa on vapaus valita millaisen lähestymistavan asioihin ottaa. Kenenkään elämä ei ole ongelmatonta tai virheetöntä, ilman niitä emme koskaan oppisi uutta. Pystyin aistia puhelimen välityksellä sen positiivisen energian, mikä hänestä välittyi. Ajattelin siinä, miten paljon elämänkokemusta ihmisellä voi 90 vuoden ajalta olla. Tunsin suurta arvostusta häntä kohtaan.
Juttelimme hetken ja olin kiitollinen siitä, että hän vaivautui soittamaan minulle kaiken kiireen keskellä. Sen jälkeen, kun suljin puhelimeni, minut valtasi valtavan hyvä tunne. Kirjettä postiin viedessä olin uskonut saavani vastauksen ja sen minä nyt sain. Olin tästä aikeesta kertonut muutamalle ihmiselle ja tuntui, että joitakin ajatus huvitti.
Haluan sanoa kaikille, että tee juuri niitä asioita, joihin itse uskot! Sillä, uskooko siihen muut, ei ole väliä. Tämä oli yrittäjätaipaleeni ensimmäinen konkreettinen todiste siitä, että kannattaa tehdä juuri sitä, minkä itse kokee hyväksi. Ja hyvä ei aina tarkoita mukavuusalueella pysymistä. Olen aina ajatellut, että elämässä on mahtavaa tehdä asioita, joihin muut eivät välttämättä usko ja näyttää sitä kautta, että kaikki on mahdollista. Kun alkaa tehdä asioita, jotka ylittävät mukavuusalueen, kynnys tehdä jotakin vielä isompaa muuttuu aiempaa matalammaksi.
Jos kaikki pysyisivät mukavuusalueellaan, mikään ei koskaan kehittyisi tai muuttuisi. Sitä paitsi se tunne, joka itsensä ylittämisestä tulee, on niin hyvä, että miksi ei kokeilisi rikkoa kaikkia perinteisiä rajoja ja tekisi asioita, jotka saavat tuntemaan että on elossa? Rakastan olla inspiroituneiden ihmisten seurassa, sillä sellaisten ihmisten parissa luovuus ja innostus kasvaa entisestään. Sellaisessa seurassa mitä hulluimmat ideat ovat tervetulleita ilman, että kukaan nauraa. Ainakaan pahalla. ;)
Olen persoonana sellainen, joka kaipaa suuria tunteita. Sellaisia syntyy, kun systemaattisesti toteuttaa itseään. Jos eläisin "tavallista" elämää, varmaan masentuisin. Haluan uskoa kaikista mahtavimpiin asioihin ja hullunkuriselta kuulostaviin mahdollisuuksiin. Haluan uskoa, että asiat voivat muuttua pahasta hyvään ja että kaikki avaimet ovat käsissämme. Vaikka emme aina heti tiedostaisi sitä.
Halusin kertoa, että itseään kuuntelemalla, itseensä uskomalla ja itseään toteuttamalla saa valtavasti iloa ja elinvoimaa. Sen varmaan kaikki jo tiesivätkin? :) Tämänkin tiistaisen puhelun perusteella voisin yhtä hyvin ajatella, ettei yritystäni palkittu, koska tapaamista ei ainakaan toistaiseksi ollut mahdollista järjestää. Näen tämän kuitenkin vain mahtavana kokemuksena, merkkinä siitä, että mitä vain voi tehdä ja saavuttaa. Puhelu sai aikaan ihanan tunteen, ison hymyn huulille ja suuren kiitollisuuden tunteen.
Kaikki riippuu siitä, miten sinä siihen suhtaudut.
Ihanaa viikonloppua!
<3 Iida
Kuvat: Eveliina Tistelgren
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti